Puolustusministeriön saamien tietojen mukaan epäilty Suomen ilmatilan loukkaus ei tapahtunut demilitarisoidulla alueella, sanoo puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen.
Arhippainen ei voi kertoa, missä epäilty ilmatilan loukkaus tarkalleen tapahtui tai mitkä olivat koneiden tarkat lentoreitit.
Kahden yhdysvaltalaisen sotilaskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa eilen Ahvenanmaan eteläpuolella. Suomen puolustusministeriön mukaan C-17 kuljetuskoneet lensivät idästä länteen kello viiden aikaan eilen iltapäivällä. Epäilty loukkaus kesti hieman yli 15 minuuttia.
Myös Yhdysvaltojen Suomen-suurlähetystön tiedottaja on vähäsanainen.
– Olemme tietoisia asiasta ja selvitämme sitä, lähetystön tiedottaja Jeff Reneau sanoo.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ilmoitti aamulla avustajansa välityksellä, että hänellä ei ole tässä vaiheessa mitään lisättävää puolustusministeriön eilen julkistamiin tietoihin.
Tapaus on siirtynyt Rajavartiolaitoksen tutkittavaksi. Tutkinnanjohtaja Rasmus Friman ei aamulla osannut kertoa, saatiinko koneisiin radioyhteyttä tai tehtiinkö tapauksen yhteydessä tunnistuslentoa. Hän ei myöskään pystynyt kertomaan tarkemmin epäillyn ilmatilaloukkauksen tapahtumapaikkaa tai sitä, kuinka syvällä Suomen ilmatilassa koneet mahdollisesti olivat.
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin tiedottaja sanoi varhain aamulla STT:lle, ettei hänellä ole tietoa epäillystä Suomen ilmatilan loukkauksesta.
Uusimmat
-
18:32
Pelottava tilanne Finnairin lentokoneessa Helsinki-Vantaalla – ohjaamossa havaittiin savua, kone evakuoitiin
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz keskustelivat Ukrainan tukemisesta
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
Lataa lisää