Yhdysvaltain keskuspankki jatkaa inflaation taltuttamista – nostaa ohjauskorkoaan jälleen roimasti

Keskuspankki Fed on nostanut ohjauskorkoa tänä vuonna jo neljä kertaa.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa odotetusti ohjauskorkoaan 0,75 prosenttiyksiköllä. Fed nosti viimeksi kesäkuussa ohjauskorkoa 0,75 prosenttiyksiköllä.

Ohjauskorko on nyt nostettu 2,25:n ja 2,50 prosentin vaihteluväliin, vaikka se vielä alkuvuonna oli lähellä nollaa. Fedin pääjohtaja Jerome Powell on tehnyt selväksi, että he jatkavat korkojen nostamista siihen asti, kunnes inflaatio on siirtynyt takaisin kohti kahta prosenttia.

Fed on nostanut ohjauskorkoa tänä vuonna yhteensä jo neljä kertaa ja arvioi, että ohjauskorkoa nostetaan tänä vuonna vielä lisää. Nostot ovat kasvaneet vuoden mittaan, sillä maaliskuussa ohjauskorkoja nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä ja toukokuussa 0,5 prosenttiyksikköä.

Kun Fed kesäkuussa nosti korkotasoaan 0,75 prosenttiyksiköllä, kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1994, kun Fed teki näin suuren koronnoston.

Kesäkuussa Yhdysvaltain inflaatio kiihtyi 9,1 prosenttiin

Korkojen nostolla keskuspankki pyrkii hillitsemään nopeaa inflaatiovauhtia.

Kesäkuussa Yhdysvaltain inflaatio kiihtyi 9,1 prosenttiin. Nousua edellisestä kuusta oli 1,3 prosenttiyksikköä. Kuluttajahintojen nousu on viimeksi ollut Yhdysvalloissa yhtä kovaa yli 40 vuotta sitten, marraskuussa 1981.

Kuukausittaisesta noususta puolet johtuu energian hinnoista. Bensiinin hinta nousi Yhdysvalloissa viime kuussa 11,2 prosenttia, ja nousua vuoden takaiseen on lähes 60 prosenttia. Kaikkiaan energian hintojen vuotuinen nousu on viimeksi ollut yhtä suurta huhtikuussa 1980.

Yhdysvaltojen on tällä viikolla tarkoitus kertoa myös huhti-kesäkuun talouskasvuluvut. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä maan bruttokansantuote supistui 1,6 prosentilla.

Suurin osa ekonomisteista on arvellut talouskasvun olevan vuoden toisella neljänneksellä vaatimatonta, mutta osa ekonomisteista on ennustanut jopa talouskasvun supistumista.

Jos talous supistuu kaksi neljännestä peräkkäin, talouden yleensä katsotaan olevan taantumassa, vaikkakaan se ei ole virallinen taantuman kriteeri.

Lue myös:

    Uusimmat