Yhdysvalloissa aloitetaan tutkinta New Yorkin demokraattikuvernööri Andrew Cuomoon kohdistuneista syytöksistä.
Jo kaksi ex-alaista on syyttänyt Cuomoa seksuaalisesta ahdistelusta.
Cuomon entisen terveyspoliittisen neuvonantajan mukaan Cuomo häiritsi häntä seksuaalisesti viime keväänä.
Lue lisää: New Yorkin kuvernööristä syytöksiä: Seksuaalissävytteistä vihjailua parikymppisistä naisista
Ex-alaisen mukaan Cuomo ei kosketellut häntä, mutta vihjaili seksuaalissävytteisesti. Naisen mukaan Cuomo, 63, oli esimerkiksi todennut 25-vuotiaalle alaiselleen olevansa "avoin tapailemaan 20-vuotiaita naisia".
Cuomoa syyteltiin jo aiemmin tällä viikolla ahdistelusta. Kuvernöörin neuvonantajana vuosina 2015–2018 työskennellyt nainen kertoi, että kuvernööri oli muun muassa suudellut ja kosketellut häntä ilman lupaa.
Väärinkäytökset kiistänyt Cuomo oli alkujaan valinnut entisen liittovaltion tuomarin Barbara Jonesin johtamaan tutkintaa syytöksistä.
Kasvavan paineen alla hän kuitenkin suostui siihen, että osavaltion oikeusviranomaiset valitsisivat tutkinnanjohtajan.
Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin mukaan Jonesin valintaa oli kritisoitu, koska riippumattomat tahot eivät olleet tehneet valintaa.
Lisäksi valinta oli kyseenalaistettu, koska Jonesilla on kytköksiä Cuomon pitkäaikaiseen neuvonantajaan.
Myös presidentti Biden tukee tutkinnan aloittamista
Sunnuntaina riippumattomasta tutkinnasta olivat esittäneet vaateita myös Cuomon oman puoleen edustajat.
Tutkintaa olivat vaatineet ainakin havaijilaissenaattori Mazie Hirono ja kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez.
