Yhdysvallat vetäytyy Pariisin sopimuksesta – Kiinalta ja Ranskalta yhteinen ilmastojulistus

Kiina on harmissaan Yhdysvaltojen virallisesta ilmoituksesta vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta. Kiinan ulkoministeriön edustajan mukaan Kiina toivoo Yhdysvaltojen ottavan enemmän vastuuta ja osallistuvan enemmän monenväliseen yhteistyöhön negatiivisen energian luomisen sijaan.

– Me uskomme, että ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan yhteinen haaste, Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang sanoi tiedotustilaisuudessa.

Yhdysvallat ilmoitti eilen lähettäneensä ilmoituksen virallisesta vetäytymisestä YK:lle. Vetäytyminen astuu voimaan vuoden irtisanomisajan kuluttua 4. marraskuuta ensi vuonna.

Presidentti Donald Trump ilmoitti jo toissa vuonna maan vetäytyvän ilmastosopimuksesta, mutta marraskuussa 2016 voimaan astuneessa sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan sen allekirjoittanut maa voi virallisesti pyytää eroa vasta kolme vuotta sopimuksen voimaanastumisen jälkeen.

Kiinan kommentit annettiin ennen kuin Kiinan presidentin Xi Jinpingin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin oli määrä allekirjoittaa yhteinen ilmastojulistus, joka alleviivaa Pariisin sopimuksen merkitystä.

Macron on parhaillaan virallisella vierailulla Kiinassa. Hän valitteli Yhdysvaltojen virallista vetäytymisilmoitusta jo aiemmin.

– Olemme pahoillamme tästä. Tämä ilmoitus tekee ranskalais-kiinalaisesta ilmasto- ja biodiversiteettikumppanuudesta entistä tarpeellisempaa, hän sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat