Yhdysvallat sanoo ampuneensa alas turkkilaisen lennokin Syyriassa – piti lennokkia uhkana

F-16-hävittäjät ampuivat lennokin alas sen jälkeen, kun puhelut Turkin asevoimille eivät tuottaneet tulosta. Turkki ei ole kommentoinut tapahtunutta.

Yhdysvallat ampui torstaina Syyriassa alas turkkilaisen lennokin, jota pidettiin uhkana alueen yhdysvaltalaisjoukoille, kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriö. Turkin puolustusministeriö ei kommentoinut tapahtumaa uutistoimisto AFP:lle.

Yhdysvaltojen mukaan Turkin miehittämätön lennokki lensi kohti yhdysvaltalaisjoukkoja rajoitetulla alueella. Pentagonin mukaan Turkin asevoimille yritettiin soittaa yli kymmenen kertaa, mutta droonin suuntaan ei tullut muutosta.

–  Yhdysvaltalaiskomentajat arvioivat, että vajaan puolen kilometrin päässä yhdysvaltalaisjoukoista ollut miehittämätön ilma-alus oli mahdollinen uhka, kertoi Pentagonin tiedottaja Pat Ryder toimittajille.

Nato-liittolaisten välit ennestään koetuksella

Nato-liittolaisten Yhdysvaltojen ja Turkin välinen suhde on ollut jo ennestään koetinkivillä Syyriassa, jossa Turkki on sotinut Yhdysvaltain tukemia kurdijoukkoja vastaan. Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austinin kerrotaan olleen torstaina yhteydessä turkkilaiskollegaansa Yasar Guleriin.

Turkki aloitti uusimmat hyökkäyksensä Syyrian kurdijoukkojen kimppuun sen jälkeen, kun Turkin pääkaupungissa Ankarassa tehtiin itsemurhaisku, jonka tekijäksi ilmoittautui Kurdistanin työväenpuolue PKK.

Yhdysvalloilla on Syyriassa noin 900 sotilasta, jotka ovat osallistuneet äärijärjestö Isisin vastaiseen kansainväliseen operaatioon. Syyrian YPG-kurdijoukot ovat tehneet leijonanosan raskaasta työstä Isisin vastaisissa taisteluissa, mutta Turkki pitää näitä joukkoja terroristeina ja PKK:n sisarjärjestönä. PKK on luokiteltu terroristijärjestöksi myös EU:ssa ja Yhdysvalloissa.

Kurdilähteet: Yhdeksän kuoli turkkilaisiskuissa

Ainakin yhdeksän ihmistä sai surmansa Turkin iskuissa Syyriassa torstaina, kertoivat kurdien turvallisuuslähteet.

Pitkän sodan repimä Syyria on kansainvälisten suhteiden kannalta vaarallinen noidankattila, jossa operoi kirjava joukko toisiinsa vihamielisesti suhtautuvia ryhmiä. Syyrian keskushallinnon joukkojen, Turkin, Yhdysvaltojen ja kurdien ohella maassa on Venäjän joukkoja, Iranin tukemia taistelijoita sekä jihadistiryhmiä.

Turkki on aiemmin ampunut seudulla alas sekä Syyrian että Venäjän koneita, ja Yhdysvallat on hiljattain syyttänyt Venäjää lentokoneidensa häirinnästä Syyriassa.

Lue myös:

    Uusimmat