Yhdysvallat aikoo ottaa ensi vuonna vastaan vain 45 000 pakolaista

Yhdysvallat aikoo ottaa ensi vuonna vastaan vain 45 000 pakolaista, kertoivat hallinnon edustajat keskiviikkona. Määrä on melkein puolet vähemmän kuin viime vuonna, jolloin Yhdysvallat antoi lähes 85 000 pakolaisen saapua maahan. Tänä vuonna Yhdysvallat on vastaanottamassa puolestaan noin 50 000 pakolaista.

Päätöstä medialla perustelleen virkamiehen mukaan Yhdysvaltain kansalaisten turvallisuus on hallinnon suurin huoli.

CNN:n mukaan ensi vuonna vastaanotettavien pakolaisten määrä on pienin Yhdysvalloissa vuosikymmeniin. Eniten pakolaisia maa on ensi vuonna valmis ottamaan vastaan Afrikasta, jonka alueelliseksi enimmäismääräksi on asetettu 19 000 ihmistä. Esimerkiksi Lähi-idän ja Etelä-Aasian kohdalla vastaava luku on taas 17 500 ja Itä-Aasian kohdalla 5 000. 

Lue myös:

    Uusimmat