Yläasteen oppilas puukotti toista oppilasta aamupäivällä Porissa.
Porin lyseon yhdeksäsluokkalainen poika iski seitsemäsluokkalaista koulutoveriaan selkään fileerausveitsellä. Uhri loukkaantui hengenvaarallisesti - veitsenisku puhkaisi keuhkon ja uhria hoidettiin leikkauksella. Poliisin mukaan hänellä ei enää ole hengenvaaraa. Poliisin ensiarvion mukaan teossa saattaa olla kyse koulukiusaamisesta.
Puukottaja saatiin kiinni puolenpäivän jälkeen Porin keskustasta. Hän on myöntänyt teon. Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä.
Puukottaja haki uhrinsa oppitunnilta
Tilanne sai alkunsa, kun puukottaja kävi hakemassa seitsemäsluokkalaisen pojan pois oppitunnilta. Hän sepitti verukkeen, jonka mukaan terveydenhoitaja kaipasi 13-vuotiasta. Lähellä terveydenhoitajan huonetta 15-vuotias iski uhriaan selkään fileerausveitsellä. Isku osui keuhkoon ja vahingoitti uhria hengenvaarallisesti.
Paikalla ei tietojen mukaan ollut silminnäkijöitä, mutta loukkaantunut löydettiin nopeasti koulun käytävältä. Uhri on vietiin Satakunnan keskussairaalaan, jossa hänet leikattiin.
Koulupäivää jatkettiin aikataulun mukaan
Porin lyseon koulussa järjestettiin puukotuksen jälkeen oppilaille tiedotustilaisuus.