Yhdeksältä iltaisin nukkumaan menevä Stubb on ajankäytön mestari – paljastaa salaisuutensa
Alexander Stubbin mukaan jaksamisen perusta on hyvin järjestelty kalenteri, liikunta, ravinto ja hyvät yöunet.
Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelmassa Mika Tommola ihmettelee, kuinka presidenttiehdokas Alexander Stubb selviää täpötäyden kalenterin kanssa.
– Kaikista tärkeintä on se, että pääsee vähän liikkumaan, syö suhteellisen fiksusti ja sitten hyvät yöunet. Silloin jaksaa ihan hyvin.
Lue myös: Göran-isä paljastaa, mikä muutti Alexander Stubbin uran suunnan: "Hän oli siellä kuusi viikkoa"
Tommola ja Stubb tapasivat joulukuussa Hotel Hiltonissa Helsingin Hakaniemessä. Tuolloin presidentinvaalien kampanja oli jo hyvässä vauhdissa, mutta loppukiri ei ollut vielä alkanut.
Jaksamista tukevat myös hyvät yöunet. Stubb kertoo menevänsä nukkumaan yhdeksän maissa illalla ja heräävänsä viiden kuuden tienoilla aamulla.
– Aamuisin tankkaan, luen, kirjoitan, mietin ja valmistelen päivää. Se on mun rutiini, ja ihan hyvin ainakin toistaiseksi on jaksanut.
"Kaikki lähtee kalenterista"
Stubb kertoo, että on pienestä pitäen ollut järjestelmällinen ja kalenteriorientoitunut.
– Muistan joskus aikoinaan, kun tulin politiikkaan, sanoin tiimeille, että kaikki lähtee kalenterista. Ne katsoi mua, että mitä horiset.
Stubbin mukaan taustalla on ajatus siitä, että kalenterissa pitää olla tarpeeksi tilaa valmistautumiselle.
– Katson, miltä päivät ja viikot näyttävät ja missä tulee potentiaalisia jaksamisen ongelmia.
Stubb kertoo olevansa onnekas, sillä hän ei hallinnoi kalenteriaan itse. Takana on tuttu tiimi.
– Olemme myös hyviä ystäviä. Jokainen tietää, millä tavalla hevonen saadaan toimimaan sillä tavalla, että sitä ei tarvitse iltaisin ruoskia.
Katso koko Alexander Stubbin jakso MTV Katsomosta.
Presidentinvaalit: Kaksintaistelu
Kumpi vakuuttaa äänestäjät? Kummasta seuraava tasavallan presidentti?
Keskiviikkona 7. helmikuuta Alexander Stubb ja Pekka Haavisto kohtaavat suorassa lähetyksessä MTV:n Vallilan studiossa. Ohjelman juontajana Jan Andersson.
Katso ohjelma MTV3-kanavalta keskiviikkona kello 20 tai MTV Katsomosta.
Lue myös:
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää