Mainos

Salkkarit-nettisarjan uusi kasvo: Harjoittelin repliikkejä peilin edessä

Young Girl, Dream Girl -nettisarjassa tuttujen Salkkarit-hahmojen joukkoon astuu Aleksandra, Janne Haukkalan pikkusisko.

MTV.fi:ssä nähtävässä Young Girl, Dream Girl -nettisarjassa paljastuu, että Janne Haukkalalla (Hemmo Karja) on sisko. Aleksandra-nimistä pikkusiskoa näyttelee 17-vuotias Sanni Antikainen.

– Aleksandra on temperamenttinen ja suorapuheinen. Hänellä ja Jannella on usein pientä kinaa, Sanni kertoo roolihahmostaan.

Sannille sarjan kuvaukset ovat ensimmäinen kerta televisiokameroiden edessä.

– En ole näytellyt aikaisemmin, paitsi koulun ilmaisutaidon tunneilla. Näin netissä ilmoituksen ja päätin hakea. Halusin lähteä kokeilemaan näyttelemistä.

– Olen harjoitellut repliikkejä ennakkoon peilin edessä.

Kauniaisten lukiossa opiskeleva Sanni harrastaa tanssia ja pianonsoittoa, joten esiintymiskokemusta hän on ehtinyt jo kerryttää.

– Kuvauksissa on mennyt hyvin. Täällä on tosi kivoja työkavereita ja hyvä meininki. Lähtisin mielelläni uudestaankin mukaan. Jää nähtäväksi, nähdäänkö Jannen siskoa jatkossakin sarjassa, Sanni toteaa. 

Young Girl, Dream Girl MTV.fi:ssä tiistaisin ja torstaisin klo 19.30.


Katsomo-video ei ole saatavilla



Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.