WWF:n laskennoissa ennätysmäärä harmaahylkeitä

Harmahylkeiden eli hallien laskennoissa havaittiin noin 10 000 yksilöä. Itämerennorpan tilanne on huolestuttavampi kuin hallin, sillä laji on lähes hävinnyt Suomenlahdelta ja Saaristomereltä.

Maailman luonnon säätiön WWF:n Itämeren hyljetyöryhmän harmaahylkeiden laskennoissa havaittiin tänä vuonna lounaisilla merialueilla ja Merenkurkussa noin 10 000 harmaahyljettä. Tämä on enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin laskentojen aikana. WWF on laskenut Suomen hylkeitä säännöllisesti vuodesta 1986 lähtien.

Lasketuista hylkeistä eli halleista ylivoimaisesti eniten eli 7 500 hyljettä nähtiin Ahvenanmaalla.

Kokonaismäärä on muutama tuhat suurempi kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen laskennoissa. Suomen alueen alkukesän harmaahyljekanta on WWF:n laskentojen mukaan kaksinkertaistunut vuoden 2001 jälkeen. Laskentojen alkuvaiheessa 1980-luvulla nähtiin enimmillään 500-600 harmaahyljettä.

Koko Itämeren harmaahyljekanta oli alimmillaan 1970-luvulla vain muutaman tuhannen hylkeen suuruinen. Kanta romahti viime vuosisadan alun noin 100 000 hylkeen tasolta ryöstöpyynnin ja ympäristömyrkkyjen takia. Vaikka määrä on nyt kasvanut, se on edelleen vain noin viidenneksen tasolla huippuvuosiin verrattuna.

Itämerennorpan tilanne on huolestuttavampi kuin hallin, sillä laji on lähes hävinnyt Suomenlahdelta ja Saaristomereltä. Norpan kannanhoidossa tuleekin varmistaa lajin säilyminen näillä perinteisillä alueillaan sekä Perämeren norppakannan kasvu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat