WTC-iskujen aikainen al-Qaida ei ole enää entisensä

Terroristiverkosto al-Qaidan Irakin-haaran johtajan tuore viesti maailmalle on aiheuttanut laajamittaista pelkoa. Johtaja viestitti eilen maailmalle, että Tukholman äskeiset iskut olivat "vasta alkua uuden pyhän sodan aikakaudelle".

Pääopettaja, komentaja Juha-Antero Puistola Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta kertoo, että ilmoituksella on monia eri tarkoitusperiä.

Yksi merkittävä syy uhkaukselle on se, että al-Qaidan Irakin-haara pyrkii tuomaan maailman tietoisuuteen sen, että liikkeellä on yhä valtaa.

- Irakin al-Qaidalla on ollut suunnattomia vaikeuksia juurruttaa itseään Irakissa, ja liike on menettänyt merkittävästi kansainvälistä vetovoimaansa. Tällainen ilmoitus ja niin sanottu kunnianotto iskusta palvelee organisaation etuja oikeastaan riippumatta siitä, kuinka totta uhkaus on, totesi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Puistola.

Irakin al-Qaidan haara on menettänyt viime aikoina selkeästi suosiotaan liikkeen Jemenin-, Pakistanin- ja jopa Somalian-haaralle. Liikkeen kannatusta Irakissa on syönyt muun muassa se, että maassa on viimeisten kuukausien aikana onnistuttu ottamaan kiinni useita korkeita johtajia.

- Myöskään Irakin etninen jakauma ei juuri tue al-Qaida-tyyppistä toimintaa. Liike ei ole onnistunut levittämään Irakissa aatetta halutulla tavalla. Organisaatio on käytännössä tapellut tämän vuoden aikana olemassaolonsa puolesta. Näyttävät iskut ovatkin tällaiselle organisaatiolle tärkein tapa osoittaa olemassaolonsa tai värvätä lisää henkilöitä, muistuttaa Puistola.

Pirstoutunut ryhmä

Al-Qaida-terrorismiverkosto sai Osama bin Ladenin kasvot syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Tuolloin ajateltiin yleisesti, että jossakin sijaitsee keskuspäämaja, mistä käsin annetaan konkreettisia käskyjä terroristeille.

Tänä päivänä organisaatio on hyvin erilainen kuin yhdeksän vuotta sitten.

Puistolan mukaan organisaatio pirstoutui selvästi erityisesti vuosien 2003 ja 2008 välisenä aikana.

- Viimeisimpien sotilastietojen mukaan kysymyksessä on tällä hetkellä pikemminkin eri alueilla eri tavoitteita ajavien pienten ryhmien löyhä, ideologien yhdistämä joukko. Tärkein yhdistävä tekijä on jihadin eli pyhän sodan ilmapiiri. Ryhmillä ei ole samoja tavoitteita ja välillä ne ovat jopa ideologisesti ja taktiikan valinnaltaan ristiriidassa toistensa kanssa. sanoo Puistola.

Puistolan mukaan jonkin verran on kuitenkin viitteitä siitä, että liikkeen keskusjohto olisi nostanut uudelleen päätään vuoden 2009 jälkeen.

Katso komentaja Juha-Antero Puistolan haastattelu: (Huomenta Suomi 14.12.2010)

Lue myös:

    Uusimmat