USA 2008. Ohjaus: Zack Snyder. Käsikirjoitus: David Hayter ja Alex Tse – Alan Mooren luomista hahmoista. Tuotanto: Lawrence Gordon, Lloyd Levin, Deborah Snyder. Kuvaus: Larry Fong. Leikkaus: William Hoy. Musiikki: Tyler Bates. Pääosissa: Malin Akerman, Billy Crudup, Matthew Goode, Jackie Earle Haley, Jeffrey Dean Morgan, Patrick Wilson, Carla Gugino. Kesto: 163 min
Mitä sarjakuviin tulee, on Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama Watchmen (Vartijat) todellista kulttikamaa. Toisin sanoen ei mitään valtavirtamössöä, vaan sittenkin suht harvalle tuttua piirrettyä metaforaa. Taustaksi kerrottakoon, että Watchmen ilmestyi DC Comicsin julkaisemana vuosina 1986-87 eli ihan ikivanhasta jutusta ei ole kysymys.
Amerikkaa asuttavat niin ihmiset kuin entiset supersankarit. Eletään vaihtoehtoista vuotta 1985. Richard Nixon istuu kolmatta kauttaan Valkoisessa talossa. Nk. "Tuomiopäivän kello" mittaa amerikkalaisten ja neukkujen välien kiristymistä. Kauhun poliittinen tasapaino on pahemman kerran järkkynyt, minkä johdosta kohtalokas kolmas maailmansota Neuvostoliiton kanssa häämöttää jo horisontissa.
Kun yksi entisistä sankareista surmataan, naamiohemmoista perverssein, Rorschach (maanisen mainio Jackie Earle Haley), alkaa tutkia murhaa. Hän ottaa yhteyttä vanhaan jengiinsä, jonka elähtäneiden jäsenien edesottamuksien äärellä on välillä vaikea tietää itkeäkö vai nauraa.
Watchmenin alkuperäinen, moniosainen ja satasivuinen tarina on puristettu elokuvassa reiluun kahteen ja puoleen tuntiin. Paljon on jätetty pois ja jäljelle jäänyttäkin on tiivistetty rankalla kädellä. Snyder ja käsikirjoittajat David Hayter ja Alex Tse eivät kuitenkaan ole tinkineet kaikkein olennaisimmasta eli saagan uskomattomasta perusvireestä. Juonen vaivatonta seuraamista – etenkin jos taustateos on katsojalle vieras – ratkaisu kuitenkin hankaloittaa.
On muistettava, että Watchmen on ennen muuta "antisupersankarielokuva", jonka arvot löytyvät ihan muualta kuin suoraviivaisesta tarinalinjasta. Kertomuksen toimijat ovat sähkönsinistä Tohtori Manhattania (Billy Crudupin häkellyttävä digiversio) lukuun ottamatta tavallisia (alun perin keski-ikäistyneitä ja rupsahtaneita) talliaisia hölmöissä kuteissa. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän häiriintyneitä, suurin osa enemmän. Ihmiskuntaan kyllästynyt Manhattan on pahin sekoboltsi kaikista, sillä hän kykenee suurin piirtein mihin vaan.
Zack Snyder, joka muistetaan Thermopylain taistelua omintakeisesti kuvanneesta 300 :sta (2007), on tarttunut Watchmeniin (uhka)rohkeasti. 300:n ylettömän verikekkeröinnin nähneet aavistanevat jo etukäteen, mitä valkokankaalle toiminnan tiimellyksessä voikaan vyöryä.
Snyder ironisoi ja pitää kielen poskessa. Selkeimmin tämä käy ilmi kummajaisten keskinäisistä suhteista. Kun erotiikka liitetään sankarilateksiin, ollaan tiukasti fetissien äärellä. Miten suhtautua elähtäneiden pellepelottomien sekstaamiseen luontevasti? No ei mitenkään.
Watchmeniä ei voi suositella liian nuorille katsojille, sillä kevennyksistä huolimatta kokonaisuus on kolkko ja raadollinen. Väkivaltaa on rutkasti (=liikaa), eikä Snyder voi olla briljeeraamatta jo 300:sta tutuksi tulleella splatter-ulottuvuudella. Ikäraja K-15 on vähintäänkin perusteltu, ehkä jopa alakanttiin vedetty.
Watchmen löytää taatusti fanaattisen yleisönsä niin meillä kuin muuallakin, mutta varsinaiseksi suuren yleisön popcorn-leffaksi siitä ei ole. On aika vaikea kuvitella ensisijaisen kohderyhmän ulkopuolisten innostuvan Snyderin rönsyilevästä action-eepoksesta laimeaa kuriositeettiarvoa enempää.
Teksti: Outi Heiskanen