Vuosien odotus ohi: Tove Jansson ja suomalainen taide saavat oman liputuspäivän

Sisäministeriö suosittaa, että 9. elokuuta liputetaan kuvataiteilija ja kirjailija Tove Janssonin (1914–2001) sekä suomalaisen taiteen kunniaksi.

Sisäministeriön mukaan liput nostettaisiin salkoon aamukahdeksalta ja alas kello 21. Kyseessä ei kuitenkaan ole virallinen liputuspäivä, vaan suositus. STT kertoo, että ministeriö aikoo seurata liputuspäivän suosiota. Jos kansalaiset laajamittaisesti liputtavat tuona päivänä, se saattaa vakiintua ja tulla merkityksi kalenteriin.

– Liputuspäivällä voimme jatkossa juhlistaa Tove Janssonin ainutlaatuista vaikutusta suomalaiseen taiteeseen ja kirjallisuuteen sekä juhlistaa upeaa suomalaista taidetta laajemminkin, toteaa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Etenkin Muumi-kirjoistaan tunnetulle Janssonille on ehdotettu liputuspäivää jo vuosien ajan. Vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmät jättivät asiasta aloitteen toukokuussa 2017. Moni on myös kiinnittänyt huomiota, ettei kesäkuukausina juuri ole liputuspäiviä.

Janssonin työtä on arvostettu myös ulkomailla. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle. Vaikka Jansson tunnetaankin parhaiten Muumi-kirjoistaan esimerkiksi Aasiassa, hän oli myös arvostettu taidemaalari ja kuvittaja. Sisäministeriö korostaa, että Janssonin useissa teoksissa käsitellään vähemmistöjen asemaan ja erilaisuuden kokemukseen ja hyväksymiseen liittyviä teemoja.

Sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan 9.8.2020. 

Lue myös:

    Uusimmat