VR: Noin puolet kaukojunista ajetaan huomenna

Keskiviikkona ajetaan noin puolet normaalista kaukojunaliikenteestä, kertoo VR tiedotteessaan. Yöjunat ja kiskobussit ajetaan normaalisti.

Junista osa perutaan ja osa korvataan busseilla.

Peruutukset koskevat myös osaa Lähiliikenteen vuoroista. Näin siitä syystä, että ratavaurio paikallistettiin lähiliikenteen alueelle. Vaurio on saatu nyt kokonaan korjattua.

Oman junan tilanteen pystyy tarkistamaan VR:n verkkosivuilta.

– Pahoittelemme tilanteesta matkustajille aiheutunutta haittaa – kyse on nyt ollut liikenneturvallisuudesta.  Teemme kaikkemme, jotta junakalustomme saadaan viipymättä tarkastettua ja liikenneturvallisuus varmistettua. Lisäämme vuoroja sitä mukaa, kun junakalustoa vapautuu liikennöintitarkastuksesta – ja arvioimme, että lähiliikenne saadaan normalisoitua torstain aikana ja tähtäämme siihen, että perjantain hiihtolomaliikenne sujuu mahdollisimman normaalisti, sanoo Piia Tyynilä, VR:n kaukoliikennejohtaja tiedotteessa.

VR kehottaakin matkustajia tarkistamaan junien tilanteen junaliikenne.nyt-sivustolta. Siellä on ohjeistukset seuraaviin tarjolla oleviin lähtöihin tai busseihin, joihin käy alkuperäinen matkalippu.

VR perui kaikki kaukoliikenteen junavuorot tältä päivältä, koska junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, kertoo STT. VR:n mukaan ratavaurio vahingoitti laajasti sen junakalustoa, sillä yli 70 prosenttia junakalustosta käytti vaurioitunutta rataa.

Juttua päivitetty 13.2.24 klo 17.57 STT:n lisätiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat