Koska työvoittoa ei jalkapalloliigassa tunneta, MyPa sai lauantaina taas todeta vastustajan paremmaksi. Vastassa ollut hyvävireinen vierailija VPS teki maalin ja vei sillä pisteet mukanaan Vaasaan 1-0 (0-0).
Loppunumerot eivät tee oikeutta kotijoukkueelle. MyPa oli kuin uudesti syntynyt, pyöritti hyvin peliä aina loppuun saakka, mutta laukaukset jäivät puuttumaan. Joukkue on tavallaan takalukossa.
VPS pelasi uhrautuvaisesti ja puolusti koko joukkueella, kuten sen valmentaja Janne Lindberg luonnehti. Voittomaalin teki 51. minuutilla Tero Taipale, joka MyPan puolustuksen avustamana sai vapaana pallon, eikä erehtynyt. Myös Henri Scheweleffillä oli tilaisuutensa, mutta pallo vieri vähän ohi maalin.
- Kyllä meidän pelaamisesta paistaa pelko. Se ei lähde pois noin vain, vaan entistä enemmän on tehtävä töitä harjoituksissa. Mitään oikotietä onneen ei ole, MyPan valmentaja Janne Hyppönen myönsi.
VPS:n parhaimmistoon kuului koko puolustus Ville Koskimaan johdolla. Henri Sillanpää ei joutunut maalissa ahtaalle. Hyökkäyksessä maalin syöttänyt Olle oli yritteliäs ja Scheweleff muita vaarallisempi.
Kotijoukkueesta ei juuri kukaan noussut esiin. Kovasti töitä tehtiin, mutta pelkkä juoksentelu ei riitä. Janne Korhonen ei voinut maalille mitään. Toppari Hugo Miranda töpeksi maalitilanteessa ja Saku Puhakainen riiteli Vaasan puolustuksen kanssa.
MyPa-VPS 0-1 (0-0).
51. Tero Taipale (Ollo) 0-1.
Erotuomari: Jouni Hyytiä.
Yleisöä: 1297.
MyPa: Janne Korhonen, Heikki Pulkkinen, Toni Huttunen, Hugo Miranda, Tuomas Kansikas, Leilei Gao (64. Mohamed Fofana), Nebi Mustafi (57. Eetu Muinonen), Kuami Agboh (v), Tuomas Kuparinen (v), Saku Puhakainen (V), Mikko Hyyrynen (41. Niki Helenius).
VPS: Henri Sillanpää, Ville Koskimaa (v), Ollo (69. Maeiej Tataj (v)), Ville Ylinen (v) (75. Toni Hahto), Jani Uotinen, Henri Scheweleff (87. Miika Ekström), Jyrki Saranpää (v), Markus Paija (v), Jens Nygård, Ansi Agolli, Tero Taipale.
(MTV3-STT)