Viru-hotellin KGB-salakuunteluhuone vetää väkeä
Tallinnan Viru-hotellissa sijaitseva KGB-museo on kerännyt hotellin johdon odotuksiin nähden moninkertaisen määrän yleisöä. Erityisesti ihmisiä kiinnostaa KGB:n entinen salakuunteluhuone.
Suomalaisten rakentama Viru ja sen KGB-museo ovat merkittävässä roolissa Tallinnan juhliessa Euroopan kulttuuri-pääkaupunki-vuottaan.
Viru-hotelli avattiin vuonna 1972. Sen rakensivat poikkeuksellisesti suomalaiset työmiehet. Hotellin tiedotuspäällikkö Peep Ehasalu kertoo, että suomalaisten työmiesten käyttö oli poikkeuksellista ja todellinen syy peiteltiin taitavasti.
- Suomessa oli parhaat materiaalit, joista hotelli tehtiin. Samalla saatiin suomalainen huippuosaaminen hotellirakentamisessa silloisen Neuvostoliiton käyttöön. Ulkomaisten rakennusmiesten käyttö omavaraisessa ja kaikkivoivassa maassa oli tietysti ennenkuulumatonta. Propaganda perusteli suomalaiset sillä, että Suomessa on massatyöttömyys rakennusalalla, eikä yhdelläkään rakentajalla ole hommia. Niinpä Neuvostoliitto ystävällisesti tarjosi muutamille mahdollisuuden tehdä töitä Tallinnassa, Ehasalu muistelee.
Ehasalun mukaan KGB-museo on saanut paljon tarinoita entisiltä vierailta ja työntekijöiltä.
KGB piti majaansa Virun ylimmässä, 23 kerroksessa, jonne vierailla tai muillakaan ei ollut pääsyä. Hotellivieraita salakuunneltiin. Kuuntelulaitteita oli noin 60 huoneessa. Tekniikan kehittyessä 80-luvulla kuuntelua laajennettiin mm. hotellin ravintolaan ja yökerhoon.
- Tekniikan mukana esimerkiksi ravintolassa pöydän yläpuolella saattoi olla vastaanotin paneeliin piilotettuna. Pöytään tuotiin sitten hieman paksumpi tuhkakuppi, jonka sisällä oli mikrofoni. Näin pöydän keskustelut saatiin talteen.
Tunnin kierros
Viron ensimmäisestä hotellimuseosta saa parhaan annin osallistumalla tunnin mittaiselle kierrokselle.
Vieraille esitellään kuvien ja esineiden avulla Tallinnan elämää eri aikakausilta - hotellin rakennusajalta 70-luvulta, ankaralta 80-luvulta ja 90-luvulta.
Koska Viru oli pääosin läntisille, erityisesti suomalalaisille matkailijoille suunnattu, kehittyi siitä 1970-luvun vuosina eräänlainen länsimaisuuden ja luksuksen saareke Neuvosto-Virossa. Ehasalun mukaan hotellissa oli kaikkea. Työntekijöitä oli yli tuhat, oma suutari ja räätäli, parturi ja seppä. Löytyi autovuokraamo ja valuuttakauppa, kaikki mitä kuvitella saattaa. Ei haluttu, että tavallinen rahvas olisi tekemisissä vieraiden kanssa.
- Hotellin työntekijöitä oli mm. kielletty vaihtamasta montaakaan sanaa vieraiden kanssa. Aikamoista asiakaspalvelua, Ehasalu nauraa.
Elokuussa 1991 Viro itsenäistyi ja KGB poistui nopeasti ja vähin äänin yhdessä päivässä Viru-hotellista. Kaikki paperit ja laitteet, mitkä mukana saatiin kannettua, otettiin mukaan. Hotelliin jäi kuitenkin aimo annos lähihistoriaa.
Uusimmat
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:17
Medvedev: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
09:52
Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta
-
09:51
Sari Essayah: Hallitus on kasassa ennen juhannussaunaa – kertoo, mikä jouduttaisi asioiden etenemistä
-
09:26
Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova HBO-dokumentti paljastaa ministereiden väliset rajut väännöt: "Supervaikeaa"
-
09:15
Niina Kuhdan ja Jussi-rakkaan hääkuvat julki – tältä näytti hääpukuyrittäjän upea morsiuspuku
-
09:09
Hirvi hyppäsi ikkunan läpi asuntoon Keravalla
-
09:00
Lähde: Turkkilaisjätit Huuhkajat-tähden perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"
-
08:57
Tutkimus: Osatyökyvyttömyysetuudet tuovat työuraan useita lisävuosia
-
08:38
40 000 ihmistä on vaarassa jäädä Kahovkan padon tulvan alle
-
08:36
Mary luuli vessanpönttöön pudonneen sormuksen kadonneen iäksi – 13 vuotta myöhemmin sattuma puuttui peliin: "Harvinainen tapaus"
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohuratkaisua – "Upea asia Amerikassa"
-
Lataa lisää