Viking Amorellan miehistölle kiitosta evakuointitilanteen hoitamisesta – ”Konehuoneessa työskentelevät suomalaiset merimiehet ansaitsevat erityiskiitoksen”

Viking Amorella -alus ajoi eilen karille Ahvenanmaalla. Laivan miehistön tapa toimia tilanteessa on saanut kiitosta.

Merimies-Unionin mukaan laivan miehistö toimi rauhallisesti koko operaation ajan. Unioni kertoo henkilökunnan kuuluttaneen tilanteesta aluksella oleville suomeksi ja ruotsiksi.

– Kuulutukset ja matkustajien ohjeistaminen omalla äidinkielellään on tärkeää vakavissa onnettomuustilanteissa. Matkustaja-alusten henkilökunnan on pystyttävä kommunikoimaan matkustajien kanssa heidän omalla äidinkielellään, tiedotteessa kerrotaan.

Matkustajat ovat kertoneet henkilökunnan tarjoilleen heille hedelmiä evakuoinnissa auttamisen lisäksi. 

– Suomalainen henkilökunta on asiansa osaavaa ja motivoitunutta. Kiitos koko henkilökunnalle ammattimaisin ottein hoidetusta työstä, Viking Linen Merimies-Unionin jäsenten pääluottamusmies Tero Palokoski kiittää.

Tiedotteessa nostetaan esiin se, että erityisen vaativat olosuhteet laivalla työskentelylle ovat aluksen konehuoneessa.

– Konehuoneessa työskentelevät suomalaiset merimiehet ansaitsevat erityiskiitoksen, sillä he osaavat tehdä tarvittavia turvatoimia ja päätöksiä onnettomuustilanteissa sekä niin sanotuissa black outeissa, joita merillä toisinaan voi tapahtua, kertoo Suomen Konepäällystöliiton toiminnanjohtaja Robert Nyman

Niin kutsutuissa black outeissa alus ajautuu ohjauskyvyttömäksi. Tämän voi aiheuttaa esimerkiksi konevika. 

Miehistöllä säännöllisiä harjoituksia

Syy laivalla vallinneeseen rauhalliseen tunnelmaan on Merimies-Unionin mukaan sen ansiota, että miehistö tiesi mitä tehdä. 

– Suomen lipun alla olevilla aluksilla järjestetään säännöllisesti pelastautumisharjoituksia. Niissä käydään viikottain läpi erilaisia onnettomuustilanteita ja valmistaudutaan muun muassa matkustajien sekä miehistön evakuointiin alukselta, tiedotteessa kerrotaan.

Miehistön jäsenille on tehtäviä eri vastuin aluksen evakuointia varten. 

Lue myös:

    Uusimmat