Viisuvoittajan Instagram-kuvasta someraivo – jopa tappouhkauksia

Måns Zelmerlöw poisti myöhemmin kuvan, joka sai etenkin albanialaiset raivon valtaan.

Euroviisut lauantaina voittanut Ruotsin Måns Zelmerlöw on aiheuttanut suurta mielipahaa kuvalla, jonka hän julkaisi Instagramissa ja Facebookissa ennen finaalia.

Kuvassa Zelmerlöw makoilee sohvalla ja heilauttaa kättään kameralle. Someraivon sai kuitenkin aikaan se, että Zelmerlöwin jalkojen alla on taiteltu Albanian lippu. Erityisesti albanialaiset kommentoivat kuvaa kovin sanoin.

– Häpeäisit. Poista tämä kuva. Se on meidän kaunis lippumme, josta olemme ylpeitä, eräs kommentoija kirjoitti Expressenin mukaan.

– Hei! Isovanhempamme vuodattivat vertaan tämän lipun eteen, jotta meillä olisi rauha. Nyt tämä jätkä laittoi lipun jalkojensa alle, toinen jatkoi.

Eräs kommentoija kehotti kaikkia ilmiantamaan kuvan sopimattomana.

Osa kommentoijista myös puolusti Zelmerlöwiä, ja muistutti, ettei hän varmasti ole laittanut lippua jalkojensa alle tahallaan.

– Lopettakaa vihaaminen. Miten typeriä ihmisiä onkaan. Ei hän ole jättänyt lippua tuohon, yksi kommentoi.

Raivostuneiden kommenttien jälkeen Zelmerlöw poisti Ruotsin lehtien mukaan kuvan sosiaalisesta mediasta. Se ehti kerätä 6 800 kommettia Instagramissa. Niiden joukossa oli myös tappouhkauksiksi tulkittavia kommentteja, joten myös Ruotsin poliisi on kiinnittänyt asiaan huomiota.

– Poliisi on ollut mukana alusta asti, ja oletan, että uhkailut otetaan tosissaan ja tekee tilannearvion. Mutta on sokeeraavaa, että tämä on aiheuttanut tällaista vihaa. Se on hyvin epämiellyttävää, Zelmerlöwin kotikaupungin Lundin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anders Almgren kertoo Aftonbladetille.

Kuvakaappauksen poistetusta kuvasta voi käydä katsomassa Expressenin sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat