Viiniin liittyvä symboliikka sekä vertauskuvat

Vedestä viiniksi

Kristinuskolle ensimmäinen pyhä ateria oli Kaanaan häissä. Silloin vesi muuttui ihmeen avulla viiniksi. Keskiaikaiset historioitsijat näkivät maalausten kuusi viinikannua ihmisen kuuden ikäkauden symboleina. Kannut kuvasivat Aatamia, Noaa, Abrahamia, Daavidia, Jeremiaa, Johannes Kastajaa ja Jeesusta. Ihmeen oletettiin symboloivan siirtymistä Vanhasta Testamentista (vesi) Uuteen Testamenttiin (viini).

Viimeinen Ehtoollinen

Vanhoissa maalauksissa viimeisestä ehtoollisesta ovat tärkeässä osassa olleet sekä leipä että viini. Nämä ovat yleensä asetettu keskelle pöytää. Tässä yhteydessä viini symboloi Kristuksen verta sekä vapahdusta. Saint-Nicolas-de-Haguenaun kirkossa ajatus on viety pidemmälle. Siellä Kristus on viinipuristimen äärellä puristamassa viiniä.

Viini aiheena

Viiniköynnöksen kehitystä on käytetty osoittamaan yhteyttä Jumalan, Kristuksen ja ihmisen välillä. ”Olen köynnös ja te olette rypäleitä…”(Johannes 15 : 1,5) Sama kuvaus löytyy Vanhasta Testamentista kun ihmeellisiä valtavia rypäleterttuja tuodaan luvatusta maasta. Kuva jossa kaksi raavasta miestä kantaa seipäällä valtavia rypäleterttuja on nähty vertauskuvana Kristuksesta ristillä.

Luostarilaitos

Koska viinillä on ollut niin keskeinen osa kristinuskossa, on luostarilaitos ollut merkittävässä osassa viinin viljelyn ja valmistustapojen kehityksessä. Viinihän on osa sakramenttia, joten sitä on koko ajan tarvittu kristillisiin menoihin. Sekä Sikstiiniläis- että Benediktiinimunkit ovat syventyneet viinin viljelyn ja valmistuksen saloihin ympäri Eurooppaa. Burgundissa luostareilla on ollut omia muurein rajoitettuja tarhoja (Clos…). Toisaalta sekä ristiretkien että löytöretkien kautta viiniviljelys sekä -valmistus ovat levinneet vanhan mantereen ulkopuolelle.

Bacchus

Myös kreikan mytologiassa on viinillä ja uskonnolla oma yhteytensä. Kaanaan häiden veden muutosta viiniksi on verrattu vastaavaan tapahtumaan Dionysoksen temppelissä. Kristusta viinipuristimen äärellä on verrattu Bacchuksen rypäleiden murskaamiseen. Nämä tietenkin symboloivat täysin eri asioita. Siinä missä toisaalla viini on Kristuksen verta, kuvaa se toisessa yhteydessä ekstaasia. Yhteys onkin lähinnä siinä miten asioita on kuvattu, ei niiden symboliikassa. Poussinin maalauksessa 'Bacchuksen lapsuus' kuvataan symboliikan kautta Venusta ja Cupidoa.

Rauha ja yhdistyminen

Vaikka viini on yleensä ruokajuoma, voi sillä olla myös yhteiskunnallista merkitystä. 1700-luvun lopulla viinikauppiaan kyltissä luki ”Yhteiskuntaluokkien liitto”. Tämä viittasi siihen, että viini yhdistää ihmisiä varallisuuteen ja asemaan katsomatta. Edelleenkin viininharrastaja ryhmässä saattaa olla tyhjäntoimittajamiljonäärejä sekä arjen ahertajia. Viini yhdistää sekä yhteiskuntaa että valtioita. Vouetin Allegoriassa rauhalle rauhaa ja runsautta symboloivat rypäleitä kannattavat cupidot. Vuonna 1946 II maailmansodan päätyttyä Ch. Mouton-Rothschildin etiketissä oli rauhankyyhky lentämässä viinitarhojen yli. Viini liittyy siis myös taiteeseen ja siihen palaame tuonnempana.

Sommelier Petri Pellinen- Ruokala

(Lähde: Hachette Atlas of French Wines & Vineyards / Pascal Ribéreau-Gayon/ Hachette / 2.painos v.2000)

Lue myös:

    Uusimmat