Viimeisin jääkausi luultua lyhyempi

Viimeinen jääkausi Suomessa oli paljon luultua lyhyempi. Myös täällä vaelteli mammutteja vielä 25 000 vuotta sitten. Uudet tutkimustulokset muuttavat näin kuvaa Suomen jäätiköitymishistoriasta.

-Jää peitti Etelä-Suomea viime jääkaudella vai noin 20 000 vuoden ajan, kun aiemmin on oletettu jään peittäneen Suomea 60 000 vuotta tai jopa 100 000 vuotta. Olennaista tässä kuitenkin on se hirvittävä nopeus, jolla jäätiköt ovat edenneet

- Reilusti yli sata metriä vuodessa, toteaa erikoistutkija Juha Pekka Lunkka Geologian tutkimuskeskuksesta. Uusia tutkimustuloksia Suomen viimeisimmästä jääkaudesta, sen ajoituksesta ja sulamisesta julkistettiin jääkausiseminaarissa tänään Rantasalmella.

Uudet tutkimustulokset on saatu radiohiilen ajoitukseen perustuvalla menetelmällä, mutta käyttämällä tällä kertaa entistä tarkempaa kiihdytinajoitusmenetelmää, joka tapahtuu massaspektrometrillä. Ajoitus tehtiin kuuden Suomesta löydetyn mammutinluun kollageeninäytteestä. Kollageenilla tarkoitetaan elimistön säikeistä valkuaisainetta.

Suomessa useita jääkausia

Suomessa on ollut useita jääkausia, joista vanhin on ollut todennäköisesti yli 500 000 vuotta sitten. Esimerkiksi 1970-luvun alkupuolelta lähtien Lapista on löytynyt merkkejä ainakin viidestä jääkaudesta. Viimeisen kylmän ilmastovaiheen eli ns. Veiksel-jääkauden aikana, joka alkoi 115 000 vuotta sitten, mannerjäätiköt kasvoivat Skandinavian vuoristossa ja peittivät nykyisten tutkimustulosten mukaan laajimmillaan noin 20 000 vuotta sitten Suomen ja suuren osan Pohjois-Eurooppaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat