Viikonloppuna satoi harvinaisen rankasti. Suurin tunnin aikana mitattu rankkasade oli Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla Helsinki-Vantaalla.
Lauantai-iltapäivänä satoi tunnissa 21 millimetriä. Näin suuri sademäärä on harvinainen, ja se toistuu yhdellä paikkakunnalla vain noin kerran 10-15 vuodessa.
Myös Salossa, Kemiössä, Jokioisilla ja Lohjalla saatiin huomattavan kovia rankkasateita lauantai-iltapäivänä.
Vuorokauden sade-ennätys oli Hyvinkäällä, jossa tuli vettä lauantain aikana lähes viisi senttiä.
Viikonlopun salamointi rajoittui melko suppealle alueelle, joten se oli paikallisesti voimakasta. Eniten salamoita lauantain aikana, 60-100 kappaletta, esiintyi Lohjan ja Salon ympäristössä.
Ilmatieteen laitos on saanut myös runsaasti raehavaintoja isoista, halkaisijaltaan 2-2,5-senttisistä rakeista Uudellamaalla.
Toukokuussa on paikannettu koko maassa jo 14 000 maasalamaa. Määrä on lähes kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna.
(MTV3 - STT)