Mainos

Viikonloppuna saadaan syysmyräkkä – kovat tuulet runnovat Suomea: "Ne aiheuttavat todennäköisesti myös vahinkoa"

3:54
Forecan meteorologi Aleksi Jokela kertoo viikonlopun myrskystä.

Viikonloppu kuluu myrskyisissä merkeissä, kun etelästä saapuva myräkkä lipuu perjantain aikana Suomen ylle.

– Perjantaina saapuva myrsky koskee koko maata. Lauantaina saapuu perästä toinen myrsky, mutta se osuu vain Etelä-Suomen alueelle. Suomenlahdella voi olla lauantai-iltana ihan kunnon myrskytuulta, kertoo Forecan meteorologi Aleksi Jokela.

Perjantai-iltana ja lauantain vastaisena yönä kovimmat tuulet saadaan maan keskiosaan.

– Ne aiheuttavat todennäköisesti myös vahinkoa, Jokela povailee.

– Puuskittain voi maa-alueille tuulla jopa yli kaksikymmentä metriä sekunnissa. Lapissa voi esiintyä myrskypuuskia, hän varoittaa.

Keski- ja pohjois-Lappiin on luvassa runsaasti lumisateita.

– Lunta tulee Lappiin jo ensi yönä liittyen tämänhetkiseen sadealueeseen. Nyt sinne tulee jo viidestä kymmeneen senttiä lunta, mutta myrsky tuo sitten perjantain ja lauantain aikana kymmenestä kahteenkymmeneen senttiä lisää lunta. Sähkökatkoja voi siellä sitten esiintyä, Jokela sanoo.

Talvinen sää saapuu eteläänkin ensi viikolla

Myrskyt ja sateet väistyvät sunnuntain aikana itään ja sen jälkeen säässä tapahtuu selvä käänne kylmempään päin.

– Sitten alkaakin vyöryä talvista ilmaa pohjoisesta. Talvi saapuu eteläänkin ja ensilumi voi sataa alkuviikolla ihan etelässä asti. Nyt näyttää siltä, että tiistaina voi etelässä tulla muutama sentti lunta. Talvirenkaat pitäisi nyt lähteä kiirenvilkkaa vaihtamaan, Jokela naurahtaa.


Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja