Viikin normaalikoulusta määrättiin karanteeniin 4 luokkaa koronavirustartunnan vuoksi – tartuntauhan alla myös sairastuneen jalkapallojoukkue 

Helsinkiläisen Viikin normaalikoulun luokkia ja opettajia on määrätty koronavirustartunnan vuoksi kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin mukaan tartunta havaittiin koulun kuudennen luokan oppilaalla, joka oli koulussa viime keskiviikkona. Lapsella on ollut noin 130 lähikontaktia. Hus arvioi tartuntariskin vähäiseksi, mutta mahdolliseksi. Sairastunut lapsi on lieväoireinen.

Yhteensä karanteeniin määrätään neljä koululuokkaa sekä heidän opettajansa. Lisäksi karanteeniin määrätään pojan jalkapallojoukkue valmentajineen ja huoltajineen.

Koulun rehtorin Tapio Lahteron mukaan karanteeni kodeissa jatkuu näillä näkymin 11. maaliskuuta saakka. Karanteenissa oleville oppilaille on määrä järjestää opetusta kotiopetuksena. Koulusta on jo otettu yhteyttä karanteeniin määrättyihin. Myös jalkapallojoukkueeseen otetaan yhteyttä.

Käytännössä karanteeni tarkoittaa sitä, ettei siihen määrättyjen pitäisi liikkua muiden ihmisten joukossa.

– Perheen muut jäsenet voivat jatkaa elämäänsä normaalisti ja käydä töissä. Karanteeni koskee ainoastaan näiden koululaisten kontakteja, sanoo Husin ylilääkäri Asko Järvinen.

Taas uusi tapaus

Illan tiedotustilaisuudessa ilmoitettiin myös uudesta koronavirustapauksesta. Sairastunut on sen naisen lähipiiriä, jonka koronavirustartunta todettiin keskiviikkona. THL:n mukaan Suomessa on nyt kuusi todettua koronavirustartuntaa.

– Tämän naisen lähipiiri on ollut koko ajan karanteenissa, eivätkä ole altistaneet muita, Järvinen sanoo.

Jo lauantaiaamuna ilmoitettiin kahdesta muusta koronavirustapauksesta, joista toinen on Viikin normaalikoulua käyvä lapsi. Toinen on eläkeikäinen mies, jolla ei ole lähikontakteja.

Lapsi ja mies ovat Milanossa matkailleen naisen lähipiiriä. Naisen koronavirustartunta todettiin perjantaina. Hänellä on yhteensä 15 lähikontaktia, jotka ovat myös karanteenissa, eikä heidän kautta odoteta tapahtuvan uusia kontakteja.

Lue myös:

    Uusimmat