Ex-kuntapoliitikko ja vuoden pakolaisnainen tuomittiin törkeästä rahanpesusta – Saido Mohamedille yli vuosi ehdollista vankeutta
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut entisen kuntapoliitikon Saido Mohamedin ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta. Mohamedin tuomion pituus on vuosi ja 2 kuukautta.
Oikeus katsoo, että Mohamed on nostanut käyttöönsä siskonsa tililtä petoksella hankittuja lapsilisiä noin 44 000 euroa. Mohamedin siskolla on aiempi lainvoimainen tuomio petoksesta, koska hän ei ilmoittanut Kelalle lapsien muutosta ulkomaille eikä lapsilisien maksamista katkaistu. Mohamedin sisko muutti ulkomaille vuonna 2003.
Perusteettomia lapsilisiä nostettiin vuosina 2003–2013. Saido Mohamedin mukaan hän oli lähettänyt rahoja siskolleen, mutta oikeus ei löytänyt tälle näyttöä. Käräjäoikeuden mukaan Mohamed piti ja käytti rahat itse.
Mohamed ja tämän sisko tuomittiin myös korvaamaan Kansaneläkelaitokselle eli Kelalle petoksella hankitut lapsilisät viivästyskorkoineen.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Entinen varavaltuutettu
Saido Mohamed valittiin Vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2011. Ammatiltaan hän on erikoissairaanhoitaja.
Vuonna 2012 Mohamed valittiin Helsingin kaupunginvaltuuston varajäseneksi kokoomuksen ehdokkaana. Vuonna 2016 hän loikkasi kokoomuksesta vihreisiin. Syyksi hän ilmoitti kokoomuksen hallituksessa harjoittaman politiikan.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – kyse olikin asennustöistä
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää