Viennin vahva veto jatkui huhtikuussa

Viennin vahva veto jatkui huhtikuussa. Tullin kokoamien tietojen mukaan vienti lisääntyi huhtikuussa kahdeksan prosenttia vuotta aiemmasta. Sen sijaan tuonti pysyi lähes ennallaan, mutta oli kuitenkin yhden prosentin vähäisempää kuin viime vuoden huhtikuussa.

Huhtikuussa ulkomaan kaupan vienti oli 6 miljardia markkaa suurempi kuin tuonti Suomeen. Vuotta aiemmin ylijäämää kertyi 4,5 miljardia markkaa. Tammi-huhtikuussa ulkomaan kaupan ylijäämä oli lähes 20,7 miljardia markkaa. Vuotta aiemmasta summa kaunistui peräti 5,7 miljardilla markalla. Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana vienti lisääntyi 18 ja tuonti 13 prosenttia vuotta aiemmasta.

Huhtikuussa keskeisistä vientituotteista eniten lisääntyi paperin ja kartongin vienti. Niiden vienti kohosi noin 20 prosentilla. Jatkuvasti vahvasti kasvanut sähköteknisten tuotteiden vienti lisääntyi huhtikuussa vain hieman keskimääräistä enemmän eli 11 prosenttia. Koko alkuvuoden aikana niitä on kuitenkin viety noin 30 prosenttia suuremmalla summalla kuin vuotta aiemmin. Alkuvuoden aikana rivakammin vienti kasvoi EU:n ulkopuoliseen Eurooppaan.

Huhtikuussa raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonti pysyi edellishuhtikuun lukemissa, mutta koko alkuvuoden aikana niitä tuotiin noin 15 prosenttia suuremmalla summalla kuin vuosi aiemmin. Kestokulutustavaroiden tuonti lisääntyi alkuvuoden aikana noin 25 prosenttia viime vuodesta ja huhtikuussakin kasvu oli 14 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat