Vieläkö muistat nämä BB-kohut?

BB-Henna Kalinainen (Sub)
Henna Kalinainen esitteli talossa sulojaan useampaankin otteeseen (Kuva: Subtv)
Julkaistu 23.08.2009 17:50(Päivitetty 23.08.2009 18:11)

Viihdeuutiset palautti mieleen Big Brother -talon kohujutut vuosien varrelta.

Suomen ensimmäinen Big Brother vuonna 2005 oli melko vaisua katseltavaa, mutta vuosi vuodelta meno talossa on muuttunut hurjemmaksi.

Suomen ensimmäisessä Big Brotherissa voittajasuosikiksi nousi jo heti alkumetreiltä Perttu Sirviö, joka lauloi ja vitsaili katsojien ja talon asukkaiden iloksi. Parhaiten mies muistetaan laulusta Oijoijoii aijaijaii, ananas bananas coconuts.

Mika Linnamäki, Perttu Sirviö, Timo Lappalainen ja Antti Asikainen (kuva:Lehtikuva)Mika Linnamäki, Perttu Sirviö, Timo Lappalainen ja Antti Asikainen (kuva:Lehtikuva)Lehtikuva

Ensimmäisellä tuotantokaudella tirkistelyvietti heräsi vasta jyväskyläläisen Timo Lappalaisen ja tamperelaisen Hanna Toivosen suhteen myötä. Hellät hetket muilta asukkailta salassa koukuttivat katsojat ruudun ääreen.

Kamerat onnistuivat tallentamaan hellistä hetkistä kuitenkin lähinnä tasaista peiton kohoilua. Asukkaista eniten räväyttikin juuri Timo, joka saunareissullaan vilautti sukukalleuksiaan talossa vierailleelle italialaiselle muusikolle Laura Bonolle. Seuraavana päivänä BB-talon ensivilautukset julkaistiin iltapäivälehdissä.

2006: Seksuaalinen hyväksikäyttö järkytti

Vuoden 2006 Big Brother jäi mieleen poliisitutkintaan johtaneesta tapauksesta. Yksi talon kosteista juhlailloista johti poliisitutkintaan ja asukkaan häätämiseen talosta, kun 25-vuotias baarimikko Mika Sivén kiskoi sammuneelta kanssakilpailijaltaan, 30-vuotiaalta Sorella Johanssonilta vaatteita.

Big Brother -kilpailija Mika (kuva: MTV3)Big Brother -kilpailija Mika mietteliäänä (kuva: MTV3)MTV3

Poliisin aloittaman esitutkinnan vuoksi Mika poistettiin ohjelmasta. Espoon kihlakunnansyyttäjä syytti Mikaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä maaliskuussa 2007 ja oikeus päätti BB-kilpailijan syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

BB-kilpailija Sorella. Kuva: Sub.BB-kilpailija Sorella. (Kuva: Subtv)Subtv 2006

Tapauksen johdosta myös espoolainen luokanopettaja Sorella äänestettiin talosta ulos heti Mikan jälkeen.

2007: Huoletonta hauskanpitoa ja humalasekoilua

Virolaissyntyinen Kadi Kaljula ei sylkenyt talossa pulloon, vaan haki vauhtia iloliemestä useampana iltana. Rempseän neidon viinasekoilut alkoivat käydä jo muiden talon asukkaiden hermoille. Hurjimmilleen meno äityi viikkotehtävän jälkeisissä after ski -bileissä, kun Kadi lensi laskettelumonot jalassa ulkoroihun päälle ja loukkasi kaulansa.

Hiihtomonoilla kompuroinut Kadi satutti After Ski -bileissä kaulansa (Kuva: Subtv)Copyright 2007 Subtv

Persoonallisesti puhuvasta ja pukeutuvasta Einari Rautiosta tuli legenda, vaikka miehen visiitti talossa jäikin lyhyeksi. Espoolainen ennätti viihdyttää katsojia yöllisillä touhuillaan antamalla peiton heilua estottomasti. Mieleenpainuva oli myös pätkä, jossa Einari johti unissaan orkesteria. Talosta poistumisen jälkeen Einari esiintyi julkisuudessa kokoomuksen kunnalisvaaliehdokkaana. Hän myös kertoi kirjoittavansa kokemuksestaan kirjan, jota ei kuitenkaan ole markkinoille vielä ilmestynyt.

Einari häädettiin BB-talosta. Kuva: Subtv.Einari häädettiin BB-talosta. (Kuva: Subtv)

2008: Alkoholia, itkua, kiroilua ja paljasta pintaa

Suomen neljännessä Big Brotherissa meno oli selvästi hurjempaa jo heti alkuunsa kuin mitä muilla kausilla. Asukkaita kritisoitiinkin rajusta kielenkäytöstä sekä toistuvista humalasekoiluista. Naisasukkaiden arkea väritti myös jatkuvat kissatappelut ja juoruilut. Martina Aitolehden vierailu talossa ei helpottanut asiaa.

Martina suihkussaMartina Aitolehti BB-talon suihkussa (Subtv)

Alkoholin terästämien juhlien aikana tavaroita lensi ja itkultakaan ei vältytty. Asukkaista Minna Sara, Henna Kalinainen ja Cheryll Karri kunnostautuivat rintojensa esittelyssä. Kolmikosta Minna ja Henna ovat pysyneet julkisuudessa talosta lähtönsä jälkeenkin.

BB-Henna Kalinainen (Sub)BB-Henna Kalinainen (Kuva: Subtv)

Antti ja Cheryll BB-talossa (Kuva Sub)Antti Kurhinen ja Cheryll Karri suutelevat BB-talossa (Kuva: Subtv)

Miehistä toimintaa järjestivät äkkipikaisesta käytöksestään tutuksi tulleet Antti Kurhinen ja Niko Saarinen. Rajuin tilanne nähtiin, kun Niko heitti kesken bileiden Marianne Oikkosta energiajuomatölkillä ja viinilasilla. Niko poistettiin talosta.

Big Brother -kilpailija Niko (kuva:Sub)Big Brother -kilpailija Nikoa kukuttaa (Kuva:Subtv)Sub

BB-AndreasBB-Andreas (Kuva: Subtv)Copyright 2008 Subtv

Liikutuksen kyyneliä talossa sai aikaiseksi turkulainen Andreas Grönblom, jonka avovaimo kävi ilmoittamassa kullalleen raskausuutisen ikkunan takaa.

BB-Anniina ja Johan (Sub)BB-Anniina ja Johan (Kuva: Subtv)

Voittaja Anniina Mustajärvi jäi mieleen tahattomista möläytyksistä, jotka paljastivat puutteita tamperelaisen yleissivistyksessä. Anniina muun muassa arveli, että Suomen talvisota käytiin vuonna 1917 ja nimesi tietovisassa kansainvälisiksi tiedostelupalveluiksi puhelinnumerot 112, 118 ja 020202. Myös sanat domina ja domino menivät naiselta sekaisin.

Big Brother -talon kamerat käynnistyvät Kick Off -iltana tiistaina 25.8. Tutustu myös Big Brother -sivuihin täältä

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother