Video teinipojan epäillystä pahoinpitelystä Kauhavalla leviää verkossa – poliisi tutkii tapausta

Kauhavalla tapahtui tiistai-iltana epäilty pahoinpitely, josta kuvatuksi kerrottu video on levinnyt sosiaalisessa mediassa muun muassa Instagram-palvelussa.

Videolla yksi henkilöistä, mahdollisesti uhri, huutaa olevansa vasta 14-vuotias. Iltalehden haastatteleman läheisen mukaan uhri oli 14-vuotias.

Juha Järvelin Pohjanmaan poliisista kertoo, että poliisi yrittää selvittää, mitä kyseisenä iltana oli tapahtunut. Tällä tietoa nuorisojoukko oli viettämässä iltaa, ja sen illan aikana paikalle oli jouduttu hälyttämään poliisi.

Poliisin tietojen mukaan kolme henkilöä olisi osallinen tappeluun, joka mahdollisesti täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkit.

– Toivottavasti esitutkinnan myötä selviää, onko muita osallisia ja kuka on mitäkin tehnyt, Järvelin toteaa.

Jotkut videota levittävät tahot pitävät tapausta esimerkkinä rasismista Suomessa. MTV Uutiset ei voi vahvistaa teon motiivia eikä poliisi maininnut haastattelussa syrjinnän mahdollista osuutta tapahtumiin.

Videot voivat levitä kuin kulovalkea

Järvelin kertoo, että videoiden kuvaaminen julkisilla paikoilla on luvallista, mutta videon levittämisessä ja julkaisemisessa hän toivoisi ihmisillä olevan järki päässä.

Erilaisten rikosten kuvaaminen ja videoiden toimittaminen poliisille voi auttaa sitä rikosten selvittämisessä, mutta julkisuuteen Järvelin ei näe tallenteiden julkaisemisessa verkossa järkeä.

– Videon levittäjä voi syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Järki ja pidättyväisyys voisi olla levittämisessä paikallaan, hän sanoo.

Järvelin kertoo poliisilla olevan videomateriaalia teosta.

Hän muistuttaa, että yhdellekin kaverillä lähetetty video voi äkkiä levitä eteenpäin hallitsemattomasti. Tämä koskee erityisesti suuria tunteita herättävää materiaalia.

Järvelin muistelee uransa ensimmäistä tapausta, jossa käsiteltiin videon leviämistä sosiaalisessa mediassa. Kyse oli tappelun kuvaamisesta.

– Video sai vajaassa kolmessa kuukaudessa 150 000 latausta, vaikka kuvaaja sanoi kuvaavansa vain itselleen, Järvelin kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja