Video: Näin ensimmäiset naisalokkaat astuivat palvelukseen tasan 25 vuotta sitten – "Piti olla mannekiinina varusvarastolla"

Parisenkymmentä naista aloitti asepalveluksen 25 vuotta sitten. Ensimmäiset vapaaehtoista asepalvelusta suorittamaan lähteneet naiset kiinnostivat Suomen tiedotusvälineitä.

– Puolustusvoimissa palvelee tästä päivästä lähtien 24 naisalokasta, uutisankkuri Pirjo Nuotio kertoi Kymmenen uutisissa 25 vuotta sitten.

Ensimmäiset vapaaehtoiset naiset aloittivat palveluksensa Kuorevedellä ja Puolustusvoimien urheilukoulussa Lahdessa.

Puolustusvoimat oli varautunut siihen, että historian ensimmäiset naisalokkaat kiinnostaisivat tiedotusvälineitä.

Mediaryöpytys alkoikin heti. Sen vuoksi vapaaehtoiset naiset joutuivat saapumaan Lahden kasarmille muita varusmiehiä aiemmin.

– Kovennettu palvelus alkoi Lahdessa sillä, että naiset oli komennettu tulemaan kasarmille viimeistään puolilta päivin. Syynä se, että piti olla mannekiinina varusvarastolla, toimittaja Jarmo Kantelinen kertoi televisioyleisölle.

Katso myös Uutisaamun keskustelu asepalveluksen uudistamistarpeista: Ensimmäiset naisalokkaat pukeutuivat maastopukuun 25 vuotta sitten

Lue myös: