Video: Banderollin kanssa kulkenut mies poistettiin keskustan tilaisuudesta SuomiAreenassa

Keskustan puoluepäivä: Keskustan ministeritentti 1:02:15

SuomiAreenan vastaavan tuottajan Mari Haaviston mukaan mielenilmaukset ovat julkisilla paikoilla sallittuja, kunhan ne kunnioittavat järjestettyä ohjelmaa ja siihen osallistujia. 

Voit katsoa videolta noin 34 minuutin kohdalla, miltä miehen oletettu mielenilmaus vaikutti. 

SuomiAreenassa tänään tiistaina järjestetyssä keskustapuolueen ministeritentissä tapahtui järjestyshäiriö, kun Nukkuvien puolueeseen oletettavasti kuulunut mies lähti kesken tilaisuuden puolivälin yleisön läpi kohti puhujalavaa. Miehellä oli mukanaan suurikokoinen banderolli. 

Järjestyksenvalvojien mukaan miehen käytös ei ollut uhkaavaa, vaan että se vaikutti enemmän mielenilmaukselta. 

SuomiAreenan vastaava tuottaja Mari Haavisto muistuttaa, että mielenilmaukset ovat julkisilla paikoilla sallittuja, kunhan ne kunnioittavat järjestettyä ohjelmaa ja siihen osallistujia. ​​​​​​​


Tapahtuman järjestyksenvalvonnasta kerrotaan, että järjestyksenvalvoja ohjasi miehen pois tilaisuudesta, mutta mies palasi myöhemmin tilaisuuteen eikä hän aiheuttanut enää häiriötä. 

Mies istui palattuaan yksin katsomon perällä, kerrotaan MTV Uutisille. Sama mies tavattiin hetkeä myöhemmin myös toisessa SuomiAreenan tilaisuudessa saman banderollin kanssa. 

Välikohtauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat