VIDEO: Andte ja Tuija suutelivat aidan raosta BB-bileissä

Andte ja Tuija pussaavat aidan raosta.
Julkaistu 25.09.2014 08:51

MTV VIIHDE

Kellarin ja Kartanon erottava aita ei estänyt Andtea ja Tuijaa, jotka ryhtyivät suutelohommiin esteestä huolimatta.

Andte ja Dani jutustelivat Big Brother -talon bileissä Kartanon aidan takana seisoskelevalle Tuijalle. Tuija ja Andte olivat luoneet toisiinsa pitkiä katseita, ja kolmikon keskustelu oli kääntynyt suutelemiseen. Lopulta Tuija komensi Andten lähemmäksi itseään suuteluaikeet mielessään.

– Mistä se tulee? Tuija kyseli hamuten Andten huulia aidan raosta.

Pari suuteli Danin katsellessa touhuja vierestä.

– Ei riitä, Dani usutti paria jatkamaan.

Andte työnsi kätensä aidan raosta ja silitteli Tuijan päätä. Aita kuitenkin ärsytti miestä, joka huolestui aidan olemassaolosta hänen ja Tuijan suhteen kannalta.

– Mitä jos Jenna olisi tuolla puolella? Andte kyseli.

– Minulla ei olisi mahdollisuuttakaan tuntea sitä ihmistä, Dani mietti. 

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother