Viagra syntyi vahingossa

Erektiolääke Viagra syntyi oikeastaan vahingossa, kun lääketehdas Pfizer kehitteli verenpainelääkettä, väittää dosentti Andreo Larsen.
-Valmiste ei kuitenkaan tehonnut verenpaineeseen, mutta potilaat huomasivat sen parantavan potenssia merkittävästi, kertoi Larsen eilen Viargasta pidetyssä yleisöluentotilaisuudessa. Larsenin mielestä syyskuussa Suomessa myyntiin saatava Viagra tulee mullistamaan erektiohäiriöiden hoidon. Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa tehdyissä tutkimuksissa 80 prosenttia erektiovaikeuksista kärsivistä miehistä saanut apua.

Oikein käytettynä Viagra on Larsenin mukaan turvallinen ja hyvin siedetty lääke. Nitrojen kanssa ei kuitenkaan Viagraa saa käyttää. Myös esimerkiksi vaikeissa maksa- tai sydänsairauksissa lääkkeen käytön suhteen on oltava pidättyväinen.

Eilisiltana Helsingissä pidetty yleisöluentotilaisuus oli menestys. Larsenin mielestä tämä on merkki siitä, että Viagra on vastaus olemassa olevaan suureen tarpeeseen. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat