Vesi valtasi talot Mänttä-Vilppulassa: ”Saappaan varsi ei riittänyt”

Eilen alkanut ja koko yön jatkunut rankka sade kiusasi tänään asukkaita Mänttä-Vilppulassa.

– Kyllä minä sen satamisen kuulin, mutta en minä ymmärtänyt, että sitä niin kauheasti tulee, että se kellariin tulee ja koko tontin valtaa, Hilkka Flyktman sanoo.

Aamulla hänen talonsa kellarissa Mäntässä oli vettä niin paljon, että saappaan varsi ei enää riittänyt.

Puoleen päivään mennessä pelastuslaitoksella oli ollut kaupungissa noin 30 tehtävää, arvioi päivystävä palomestari Heikki Havukainen Tampereen aluepelastuslaitokselta.

– Suurin osa on johtunut tästä vedestä. Sitä tulvii kiinteistöjen ja liikeyritysten kellareihin. Jonkun verran ukkonen aiheutti yöllä automaattisten paloilmoitusten hälytyksiä.

Kuusitiellä Mäntässä asuva Pekka Seppälä huomasi aamulla asuvansa saaressa, kun vesi oli katkaissut kotitien. Myös pihamaa oli veden vallassa.

– Nyt kannattaisi pistää talo myyntiin. Saisi pistää talon järven rannalle, vitsailee aamusta asti kellariaan tyhjentänyt Seppälä.

Sääennusteet lupaavat uusia sateita Mänttä-Vilppulaan jo illaksi.

– Tämä vesikerros ei siihen mennessä ehdi laskea. Jos vettä tosiaan vielä tulee lisää, niin kyllä meillä aika savottatässä on edessä, päivystävä palomestari Heikki Havukainen sanoo.

Katso Länsi-Suomen alueellinen sääennuste:

Lue myös:

    Uusimmat