Veromuutos toi loppuryntäyksen autokauppoihin

Huomenna voimaan astuva uusi autovero on kiihdyttänyt autokauppaa. Kauppa on käynyt viime vuotta huomattavasti vilkkaammin tässä ja viime kuussa.

MetroAuton Espoon-liikkeen johtaja Jani Kivistö kertoi MTV3 Uutisille, että liikkeessä on riittänyt vilskettä. Erityisesti kaksi viime viikkoa ovat hänen mukaansa olleet kiireisiä.

— Tulee ihan ennätyksellinen kuukausi tästä kuukaudesta, mitä tietenkin osattiin odottaa, Kivistö sanoi.

Viime hetken myyntikampanjaa ei Kivistön johtamassa liikkeessä tulla näkemään. Syy on hänen mukaansa yksinkertainen.

— Autoja on myyty niin paljon varastoista, ettei autoja enää hirveästi olisi heti toimittaa. Kun asiakas tulee maaliskuussa autoa ostamaan, niin se on pakko käytännössä varastosta myydä. Varastot ovat sen takia tyhjentyneet normaalia huomattavasti enemmän ja nopeammin, Kivistö kertoi.

Monessa autokaupassa veromuutokseen varauduttiin hankkimalla varastoon normaalia enemmän. Syynä tähän on se, että uusi auto tulee rekisteröidä viimeistään tänään, jotta sen saa vanhalla verolla.

— Tällä kertaa oli normaalia enemmän autoja varastossa, ja se toki tuki myös kauppaa, Kivistö totesi.

Autoveromuutos nostaa hintoja yli 90 prosentissa Suomessa myytävistä uusista autoista. Sillä halutaan muuttaa Suomen autokantaa vähäpäästöisemmäksi. Veromuutos laskee vain alle 110 grammaa kilometriltä hiilidioksidia päästävien autojen hintaa, muiden hinta nousee.

Autoalan keskusliitto on kritisoinut veromuutosta. Liiton mielestä painopistettä tulisi muuttaa hankinnan verotuksesta auton käytön verotukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat