Verenluovutusbussi kiertää pääkaupunkiseudulla.
Pääkaupunkiseudulla voi ensi viikosta alkaen luovuttaa verta vaihtuvissa paikoissa, kun Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verenluovutusbussi lähtee liikkeelle. Bussi kiertää muutamana päivänä viikossa esimerkiksi työpaikoilla ja oppilaitoksissa sekä kauppakeskusten läheisyydessä.
Bussiin mahtuu kerrallaan neljä verenluovuttajaa. Saattajia ja lapsia mukaan ei voi tilan vähyyden vuoksi tuoda.
Ensikertalaiset eivät voi luovuttaa verta bussissa, mutta heillä on mahdollisuus tutustua luovutukseen ja antaa verinäyte veriryhmämääritystä varten.
Veripalvelu toivoo tulijoiden varaavan ajan osoitteessa verenluovutusbussi.fi ja täyttävän terveyskyselyn ennakkoon.
Veripalvelun mukaan bussi on varta vasten suunniteltu verenkeräykseen. Etelä-Suomen liikkuvan Veripalvelun päällikkö Pirjo Grön kertoo tiedotteessa, että tavoitteena on helpottaa verenluovutusta ja päästä mahdollisimman lähelle ihmisiä.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää