Venäläisiltä piutpaut länsijohtajille: Voitonpäivä on meidän juhlamme

Venäjä valmistautuu juhlistamaan lähestyvää voitonpäivää kaikkien aikojen näyttävimmällä paraatilla. Punaisen torin kunniakatsomo on kuitenkin jäämässä harvinaisen tyhjäksi monien länsijohtajien kieltäydyttyä kutsusta.

Toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotispäivää juhlistavaan Moskovassa järjestettävään paraatiin on määrä osallistua satoja lentokoneita ja noin 15 000 henkeä. Presidentinkanslian mukaan voitonpäivän juhlistamiseen on käytetty yli 28 miljardia ruplaa, josta osa tosin sotaveteraanien auttamiseen.

Vieraat vähissä

Kovasta yrityksestä huolimatta juhla on kuitenkin jäämässä paitsi korkean tason kansainvälisiä vieraita.

Venäläismedioiden mukaan juhlakutsu lähetettiin yhteensä 68:lle eri maiden johtajalle, mutta alle 30 aikoo saapua Moskovaan. Saapujien joukossa on Venäjälle läheisiä johtajia muun muassa Keski-Aasiasta, kieltäytyjistä valtaosa taas länsimaita. 

Yllättäen myös Venäjän liittolainen, Valko-Venäjän Aleksandr Lukashenko, kieltäytyi kutsusta. Saksan Angela Merkel taas saapuu Moskovaan, mutta osallistuu juhlallisuuksiin vasta voitonpäivän jälkeen.

Länsimaiden pois jääminen ei moskovalaisia kuitenkaan näytä vaivaavan.

Paraativalmistelut näkyvät jo pääkaupungin kaduilla: ympäri keskustaa on pystytetty satoja valokuvanäyttelyitä sodan ajalta sekä lipputankoja, joissa liehuvat oranssit ja punaiset liput. Liikkeiden ja kahviloiden ikkunoihin on liimattu voitonpäivää juhlistavia tarroja, viranomaisten käskystä.

Juhlaa symboloivia Pyhän Yrjön -nauhoja jaetaan kaduilla ilmaiseksi ohikulkijoille. Niitä hakemaan on saapunut myös Jevgeni Petrov, joka asuu Moskovan ulkopuolella.

Hänen mukaansa länsijohtajien ei kuuluisikaan osallistua paraatiin.

– Tulevat he tai eivät, tämä on meidän juhlamme. Niin sanoi Putin, ja hän sanoi oikein hyvin. Totta kai on aina ”Washingtonin komitea”, joka sanoi, ettei juhlaan saa osallistua. Mutta se on heidän asiansa, heidän häpeänsä, Petrov sanoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat