Venäjän uudet ylioppilaskirjoitukset kärsivät korruptiosta

Venäjällä käynnistettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa maanlaajuiset, pakolliset ylioppilaskirjoitukset. Malli aloitettiin viime vuonna kokeellisena, mutta tänä vuonna yhtenäiset, ns. EGE-kokeet ovat olleet pakolliset kaikille kouluille.

Koe muistuttaa idealtaan Suomen ylioppilaskirjoituksia. Koko Venäjän 11. luokka tekee samaan aikaan standardoidut kokeet, jotka tarkastetaan suurelta osin tietokoneseulalla. Osa aineista on valinnaisia, pakollisia ovat äidinkieli ja matematiikka.

Uudistus on herättänyt närää ja epäilyksiä monista eri syistä. Kokeiden sisällön sanotaan painottavan nippelitietoa laajojen kokonaisuuksien kustannuksella. Toinen epäilys liittyy arvosanojen puolueettomuuteen. Vaikka uudistuksen idea on vähentää korruptiota, sen epäillään nyt luoneen Venäjälle uuden lahjonnan muodon.

- On ihan selvää, että ylioppilaskokeiden arvosanoja voi ostaa, ainakin täällä Moskovassa, sanoo kemian opiskelija Alisa Shrokova.

- Itse en tosin sellaisesta tiedä, koska olen toiselta paikkakunnalta, hän lisää.

Myös taloustutkijat ovat samaa mieltä. Muun muassa YK:N koulutus- tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO arvioi, että Venäjällä lahjotaan kouluja yli sadalla miljoonalla eurolla vuodessa. Nyt summan uskotaan painottuvan yliopistojen pääsykokeiden sijaan ylioppilaskirjoituksiin.

Moskovan kauppakorkeakoulun rehtori Jaroslav Kuzminsov arvioi Kommersant-lehdelle, että ylioppilaskirjoitusten tarkastajille virtaa vähintään kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

- Eikä korruptio liity vain valmistumiseen ja sisäänpääsyyn, vaan koko opiskeluprosessiin, Kuzminsov lisää.

Osa opiskelijoista on jopa osoittanut mieltään kokeita vastaan. Yksi vastustajista on tuore abiturientti, 18-vuotias Daniel Zagorodnuk.

- Minun mielestäni koko uudistus on huonosti toteutettu. Koulussa valmistaudutaan nykyään puolitoista vuotta vain kirjoituksiin. Niiden tulokset ovat nyt ratkaisevan tärkeitä, ja siksi yliopistojenkin sisäänpääsyssä korostuu älytön nippelitieto. Se ei ole hyvä eikä oikein, tuhahtaa fysiikan opiskeluoikeuden saanut Daniel Zagorodnuk.

Toisten mielestä uudistus parantaa kaikesta huolimatta opiskelijoiden yhdenvertaisuutta.

- Minusta järjestelmä on periaatteessa hyvä. Se lisää erityisesti syrjäseutujen abiturienttien käytännön mahdollisuuksia päästä eteenpäin, uskoo puolestaan tuore psykologian opiskelija Vasili Smirnov.

”Yli sata prosenttia suoritti matematiikan”

Ylioppilaskirjoitusten pakollisia aineita ovat äidinkieli ja matematiikka. Siksi näihin aineisiin liittyvät myös suurimmat tulospaineet ja lahjontaepäilyt. Esimerkiksi Kaukasuksen seudun maakunnista on raportoitu epäilyttävän korkeita keskiarvosanoja.

Venäjän opetusministeriö kohtasi lisäksi loppukesästä ikävän havainnon laskiessaan, että useissa oblasteissa pakolliset aineet oli suorittanut jopa yli sata prosenttia oppilaista.

Opetusministeriön saamien tilastojen mukaan mm. Nizhny Novgorodin, Ivanovon ja Kalmykian alueilla matematiikan on suorittanut lähes satakymmenen prosenttia ylioppilaista. Venäjän kielen kohdalla lukujen vääristymä oli lukuisilla alueilla vielä suurempi.

Ministeriö selvittää syksyllä, mistä ”haamukirjoittajat” ovat tulleet.

Lue myös:

    Uusimmat