Venäjän häämöttänyt kolmoisvoitto kääntyi farssiksi Moskovassa

1:36img
Julkaistu 13.08.2013 10:11(Päivitetty 13.08.2013 19:58)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Venäläisten kolmoisvoitolta näyttänyt naisten 20 kilometrin kävelykisa muuttui MM-kisaisäntien kohdalla todelliseksi farssiksi.

Ensimmäisenä Moskovan Luzhniki-stadionin porteista sisään tullut Jelena Lashmanova tuuletti jo voittoa, kun järjestäjät kertoivat hänelle, että rata täytyy kiertää vielä kertaalleen ennen maaliviivaa.

Seuraavan kerran Lashmanova luuli tulleensa maaliin 200 metrin lähtöpaikan kohdalla.

Hämmästänyt Lashmanova levitteli ratakierroksella käsiään ja joukkuetoveri Anisja Kirdjapkina pääsi iskemään hänen kantaansa. Hämmästynyt Lashmanova kuitenkin ylitti maaliviivan ensimmäisenä ajassa 1.27.09.

Venäjälle oli tarjolla kolmoisvoittokin, mutta pronssissa kiinni ollut Vera Sokolova sai ratkaisevan varoituksen stadionille tultuaan. Pronssille nousi näin ollen Kiinan Liu Hong.

Suomen Anne Halkivaha oli kisassa 47:s ajalla 1.36.17.

Halkivaha tiesi loppujärjestelyt – mestari sekoili stadionilla

Venäläismestari: Tuomarit eivät kertoneet lisäkierroksesta

Juttua muutettu 10.36: Lisätty Vera Sokolovan hylkäys ja Anne Halkivahan sijoitus.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu