Uskomaton teko: MM-juoksija kantoi uupuneen kilpaveljensä maalilinjan yli – kasvoille iski hetken päästä julma totuus

Dohan maratonilla keskeytysten suma, urheilijat aivan lopussa – urheilutoimittaja povaa illan kävelystä vielä rajumpaa 9:27
MTV Uutiset Livessä käsiteltiin naisten maratonin epäinhimillisä oloja Dohan kuumissa olosuhteissa.

Guinea-Bissaun Braima Suncar Dabó osoitti perjantaina upeaa urheiluhenkeä Dohan MM-kisojen 5 000 metrillä kantamalla täysin uupuneen kilpaveljensä maaliin.

Arubalainen Jonathan Busby simahti pahasti kilpailun lopussa, eivätkä hänen jalkansa olleet enää kantaa. Lähellä juossut Dabó iski hätiin ja kannatteli Busbyn maaliin yleisön aplodeeratessa kauniille teolle.

– Ymmärsin, että hän ei pääsisi maaliin itse. Halusin vain auttaa häntä. Näin hänen kärsivän ja halusin auttaa, Dabó sanoi Aftonbladetin mukaan.

– Jokainen olisi tehnyt saman tuossa tilanteessa.

Kummallaan ei ollut aiemmin merkittyä tilastoaikaa. Dabón aika 18.10,87 merkitsi näin ollen hänelle henkilökohtaista ennätystä. Myös Busbyn aika 18.10,68 olisi ollut hänelle ennätys, mutta hänet valitettavasti hylättiin, sillä urheilijan tulee ylittää maalilinja omin voimin.

Kaksikko oli maalissa lähes viisi minuuttia voittajan, Etiopian Selemon Baregan, jälkeen.

Busby kuljetettiin lopulta pois pyörätuolilla.

Lue myös:

    Uusimmat