Venäjälle vakoilleiden ruotsalaisveljesten uskotaan välittäneen salaisia tietoja vessassa olevien piilojen kautta

Suomen naapurimaissa paljastunut vakavia vakoilutapauksia – voisiko vastaavaa tapahtua Suomessa? 6:11
Suomen naapurimaissa paljastunut vakavia vakoilutapauksia – voisiko vastaavaa tapahtua Suomessa?

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo oli epäillyt jo jonkin aikaa, että sen sisällä toimii myyrä. Hänen henkilöllisyytensä oli kuitenkin hämärän peitossa.

Vuonna 2017 viranomaisten haaviin jäi kuitenkin yksi henkilö – nousujohteisen uran Ruotsin turvallisuuselimissä tehnyt, neljänkympin liepeillä oleva mies. Huippusalainen tutkinta ja todisteiden keruu hänen toimistaan oli kuitenkin hyvin vaikeaa.

Lopulta todisteita saatiin kerättyä tarpeeksi, ja mies napattiin viime vuoden syksynä. Pari kuukautta myöhemmin poliisin haaviin jäi myös hänen 35-vuotias pikkuveljensä. He ovat olleet sen jälkeen vangittuina.

Nyt iranilaistaustaisia veljeksiä syytetään vakoilusta Venäjän hyväksi jutussa, jonka oikeudenkäynti alkaa huomenna torstaina.

Syytteen mukaan vakoilijat välittivät tietoja, joiden joutuminen vieraan valtion käsiin voisi vahingoittaa Ruotsin turvallisuutta. Heidän epäillään vakoilleen Venäjän sotilastiedustelupalvelun GRU:n hyväksi vuosina 2011–2021.

Syyttäjän mukaan vakoilemalla paljastetut ja välitetyt tiedot voisivat vieraan valtion käsiin joutuessaan vahingoittaa Ruotsin turvallisuutta. Lausunnon mukaan rikos kohdistui Ruotsin tiedustelu- ja turvallisuusjärjestelmään. Syyttäjän mukaan hankitut tiedot ovat peräisin useilta viranomaisilta Ruotsin turvallisuus- ja tiedustelupalveluissa.

Iso osa tutkintamateriaalista on salattu. Ruotsalaislehti Expressenin mukaan myös jutun oikeudenkäynti tapahtuu pitkälti suljettujen ovien takana. Lisäksi oikeussali tutkitaan salattujen mikrofonien varalta, ja muun muassa jutun tuomarille on tehty turvallisuusselvitys.

Osa materiaalista on niin salaista, että sitä ei toimiteta oikeudelle etukäteen, vaan se esitellään vasta oikeussalissa.

Vanhemmalla veljellä nousujohteinen ura Ruotsin turvallisuuselimissä

Syytetyillä miehillä on iranilainen tausta, mutta he ovat Ruotsin kansalaisia. Mediatietojen mukaan he ovat olleet kirjoilla Uppsalassa Tukholman lähellä.

Vanhempi veljeksistä, 42-vuotias mies, on tehnyt nousujohteisen uran Ruotsin turvallisuuselimissä. Hän on työskennellyt Säpon lisäksi Ruotsin puolustusvoimien tiedustelu- ja turvallisuuspalvelussa. Pidättämisensä aikoihin hän toimi johtotehtävissä toisessa valtion virastossa, jota Expressen-lehti kuvaa keskeiseksi Ruotsin turvallisuudelle.

Mies puhuu sujuvaa farsia ja hänellä on tuplatutkinto Uppsalan yliopistosta.

Dagens Nyheterin tietojen mukaan sama mies työskenteli myös KSI:ssä, joka on Ruotsin puolustusvoimien alainen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu. Lehden mukaan kyseessä on ehkä "kaikkein salaisin Ruotsin turvallisuuselin". Organisaatio tekee yhteistyötä Ruotsin ulkomailla olevien agenttien kanssa.

–  Tämä on siinä mielessä vakava tapaus, että hän oli päässyt sekä turvallisuuspoliisiin että KSI-yksikköön, jota pidetään kaikkein herkimpänä tai kriittisimpänä yksikkönä, sanoo lehtori Panu Moilanen, joka toimii Jyväskylän yliopiston Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelman koulutusvastaavana.

Aftonbladetin mukaan miehellä oli pääsy esimerkiksi listaan, joka sisälsi kaikkien Säpon työntekijöiden nimet.

Nuorempi, 35-vuotias veli taas auttoi syytteen mukaan osallistumalla teon suunnitteluun ja hoitamalla yhteyksiä Venäjään ja GRU:hun. Nuorempi veli haaveili Expressenin mukaan poliisin urasta, mutta keskeytti kuitenkin poliisikoulun.

Expressenin mukaan myös pikkuveli olisi työskennellyt turvallisuuspoliisin erityisoperaatioissa. Millaisissa, siitä ei ole kerrottu tietoa julkisuuteen.

Isoveljen pidätyksen jälkeen pikkuveli tuhosi tämän kiintolevyn

Isoveljensä pidätyksen yhteydessä pikkuveli purki ja rikkoi tälle kuuluneen kiintolevyn, joka löydettiin myöhemmin roskakorista Uppsalan alueelta, kerrotaan Ruotsin mediassa syyttäjän todisteisiin pohjautuen.

Expressenin siteeraaman esitutkintamateriaalin mukaan Säpo epäilee, että isoveli jakoi venäläisille tietoja usb-tikkujen avulla. Tämän jälkeen hänen pikkuveljensä epäillään jättäneen materiaalit julkisiin vessoihin, josta ne sitten noudettiin.

Vanhemman veljen hallusta löydettiin myös autonavaimeksi naamioitu vakoilukamera, kertoo Expressen.

Pikkuveljen kerrotaan taas syyttäjän mukaan tehneen muistiinpanoja muun muassa salausohjelma Truecryptistä, rahan vastaanottamisesta pimeästi, pakoreitistä ja varasuunnitelmasta. Hänen puhelimensa tutkinnan perusteella hän on myös maininnut Venäjän sotilastiedustelu GRU:n nimen rahojen käsittelyn yhteydessä. Muistiinpanoissa mainitaan myös "Rasski", jota epäillään veljesten yhteyshenkilöksi.

Lisäksi syyttäjä sanoo pikkuveljen etsineen tietoa maanpetokseen liittyvistä asioista sen jälkeen, kun hänen isoveljensä pidätettiin.

Vanhemman veljen kerrotaan taas käsitelleen suuria summia rahaa pitäen niiden alkuperän piilossa. Lisäksi puolustusvoimissa työskennellessään miehen kerrotaan käsitelleen erittäin arkaluontoisia puolustusvoimien asiakirjoja yksityiskoneellaan, kertoo Aftonbladet.

Molemmat epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä. Vanhemman veljen puolustusasianajan Anton Strandin mukaan mies on "pyrkinyt käyttämään kaikkia kykyjään vaikeiden tehtävien ratkaisemiseksi".

– On kategorisesti torjuttu, että mitään väärää tai rikollista olisi tapahtunut, hän sanoi SVT:n mukaan.

"On mahdollista, että Suomea koskevaa tiedustelutietoa päätynyt paikkoihin, joihin ei tulisi"

Sitä, onko Suomea koskevia tietoja päätynyt venäläisten käsiin, on vaikea arvioida.

– On kuitenkin tosiasia, että Suomella ja Ruotsilla on hyvin tiivis kumppanuussuhde. Siinä varmasti vaihdetaan tiedustelutietoa. Koska Ruotsin hyvin kriittisistä tiedusteluviranomaisista on löytynyt myyriä, on myös mahdollista, että Suomea koskevaa ja Suomesta peräisin olevaa tiedustelutaitoa on heidän kauttaan päätynyt paikkoihin, joihin ei tulisi päätyä, lehtori Panu Moilanen sanoo.

Viime aikoina Pohjoismaissa on jäänyt kiinni Venäjälle vakoilleita. Esimerkiksi Norjassa pidätettiin viime kuussa brasilialaisena tutkijana esiintynyt venäläisvakooja, illegaali.

Venäläisten illegaalien eli peitehenkilöllisyyden turvin elävien vakoojien määrää esimerkiksi Pohjoismaissa on vaikea arvioida, Moilanen sanoo.

Toisin kuin tiedustelu-upseerit, jotka toimivat usein diplomatian peitetehtävissä ja joutuvat siksi herkemmin huomion kohteeksi, illegaalit elävät usein piilossa tavallisen kansan parissa.

– Heihin se huomio ei kiinnity, ellei tapahdu jotain erityistä, josta sen huomaa, Moilanen sanoo.

Tiistaina Ruotsin viranomaiset kertoivat myös ottaneensa kiinni venäläispariskunnan vakoilusta epäilynä.

Ruotsissa tiistaina pidätettyjen venäläisten on kerrottu käyttäneen Ruotsia paikkana vakoilla myös jotain kolmatta maata, mutta maata ei ole yksilöity. Tämä voi viitata siihen, että jotain toista maata koskevia arkaluonteisia tietoja on päätynyt vakoojien käsiin.

Lue myös:

    Uusimmat