Venäjä

Venäjä juhli MM-kultaa näyttävästi.
Venäjä juhli MM-kultaa näyttävästi Helsingissä 2012.Lehtikuva
Julkaistu 31.01.2012 13:35(Päivitetty 14.05.2013 10:28)

Venäjä puolustaa vuoden 2013 MM-turnauksessa Helsingissä voittamaansa maailmanmestaruutta. Venäjä lopetti 15 vuotta kestäneen kullattoman taaperruksensa MM-kisoissa tyylillä vuonna 2008. Venäjä meni ja nöyryytti kisaisäntä Kanadaa MM-finaalissa 5-4-jatkoaikavoitolla. Päästyään takaisin kultakantaan Venäjä voitti Kanadan myös seuraavan kevään MM-finaalissa 2-1-maalein.

Kolmas peräkkäinen MM-finaali päättyi yllätystappioon Tshekille keväällä 2010. Viime kevään MM-kisoissa Venäjän pudotti neljännestä peräkkäisestä finaalista ilmaveivistä hurjan nosteen saanut Suomi, joka marssi aina mestaruuteen saakka.

Neuvostoliiton Punakone hallitsi MM-kisoja lähes suvereenisti 1960-luvulta aina 80-luvulle. Maalivahtilegenda Vladislav Tretjak ja puolustajaikoni Alexander Ragulin keräsivät Punakoneen mukana eniten maailmanmestaruuksia, 10 kappaletta per mies.

Venäjä on yhdessä edeltäjänsä Neuvostoliiton kanssa voittanut yhteensä 26 MM-kultaa, kun mukaan lasketaan myös MM-kisoiksi lasketut olympiaturnaukset vuosilta 1920-1968. Se on näin MM-kisahistorian menestyksekkäin joukkue.

Neuvostoliiton ja Venäjän maailmanmestaruusvuodet: 1954, 1963, 1965, 1966, 1967, 1969, 1970, 1971, 1973, 1974, 1975, 1978, 1979, 1981, 1982, 1983, 1986, 1989, 1990, 1993, 2008, 2009, 2012.

Vancouverin olympialaisissa Venäjä hävisi neljännesfinaaleissa Kanadalle 3-7. Torinossa 2006 tuli takkiin Tshekiltä, joka vei pronssimitalit. Salt Lake Cityssa 2002 Venäjä vei pronssimitalit nimiinsä yllättäjäjoukkue Valko-Venäjän nenän edestä. Naganossa 1998 Tshekki oli finaalissa vahvempi maalein 1-0. Noista kisoista muistetaan erityisesti välieräottelu Suomea vastaan, joka päättyi Venäjän voittoon 7-4 ja jossa Pavel Bure iski viisi maalia. Lillehammerissa 1994 Venäjä hävisi pronssiottelussa Suomelle maalein 0-4.

Neuvostoliiton olympiakultavuodet: 1956, 1964, 1968, 1972, 1976, 1984, 1988.

Päävalmentaja

Venäjän päävalmentajana toimii Zinetula Biljaletdinov, joka pelasi Neuvostoliiton maajoukkueessa puolustajana. Biljaletdinov juhli pelaajaurallaan kuudesti maailmanmestaruutta, kerran olympiakultaa ja saavutti lisäksi Kanada Cupin voiton. Olympiahopeaa tuli kerran ja MM-hopeaa kahdesti. Valmentajana vuonna 1955 syntynyt moskovalainen on voittanut kahdesti KHL:n mestaruuden: Ak Bars Kazan juhli Biljaletdinovin komennossa peräkkäisiä mestaruuksia vuosina 2009-10.

Biljaletdinov seurasi päävalmentajana entistä pelikaveriaan Vjatšeslav Bykovia, joka johdatti Venäjän maailmanmestaruuteen vuosina 2008 ja 2009, mutta ei onnistunut mitalijahdissa Bratislavassa 2011.

Venäjän joukkue vuonna 2013:

Maalivahdit:
Ilja Bryzgalov, Philadelphia, NHL
Semjon Varlamov, Colorado, NHL
Vasili Koshtshkin, Severstal, KHL

Puolustajat:
Ilja Nikulin, Ak Bars Kazan, KHL
Anton Belov, Avandarg Omsk, KHL
Jevgeni Birjukov, Magnitogorsk, KHL
Fjodor Tjutin, Columbus, NHL
Denis Denisov, TsSKA Moskova, KHL
Jevgeni Medvedev, Ak Bars Kazan, KHL
Nikita Zaitsev, Sibir Novosibirsk, KHL
Jevgeni Rjasenski, TsSKA Moskova, KHL

Hyökkääjät:
Ilja Kovaltshuk, New Jersey, NHL
Jevgeni Kuznetsov, Traktor Tsheljabinsk, KHL
Sergei Soin, Dynamo Moskova, KHL
Denis Kokarev, Dynamo Moskova, KHL
Aleksei Terestshenko, Ak Bars Kazan, KHL
Aleksandr Radulov, TsSKA Moskova, KHL
Aleksandr Svitov, Ufa, KHL
Kirill Petrov, Ak Bars Kazan, KHL
Aleksandr Popov, Avangard Omsk, KHL
Sergei Mozjakin, Magnitogorsk, KHL
Andrei Loktionov, New Jersey, NHL
Vadim Shipatshev, Severstal, KHL
Artjom Anisimov, Columbus, NHL

.