Viron ministerit näkevät laajemman kuvion poijujen poistossa: "Yritetään kylvää ahdistusta"

Venäjän rajavartiosto on poistanut 24 laivaväyliä ohjaavaa poijua Narvanjoella, kertoo Viron yleiradio ERR. Viron pääministeri Kaja Kallas kertoo, että tapausta selvitetään.

Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksen (PPA:n) mukaan poistaminen on tapahtunut keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin kello kolmen aikaan.

Poijujen tarkoitus on ohjata laivaliikennettä ja helpottaa navigointia. Poijuja on asetettu paikalle yleisradion mukaan vuosikymmeniä yhteistyössä molempien maiden kanssa.

Viron viranomaiset vaativat nyt Venäjältä selvitystä poijujen poistamisesta.

– Ennen Ukrainan sodan alkua poijujen asentaminen sujui pitkälti yhteisymmärryksessä. Vuodesta 2023 alkaen Venäjä ei ole hyväksynyt Viron kantaa pojujen sijainnista, PPA:n itäisen prefektuurin rajavartiotoimiston johtaja Eerik Purgel kertoo.

Ministerit näkevät laajemman kuvion

Viron pääministeri Kaja Kallas kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että tapausta selvitetään tarvittaessa liittolaisten kanssa.

– Näemme laajemman kuvion Venäjän toimissa, joilla yritetään kylvää ahdistusta, Kallas kertoo.

Ulkoministeri Margus Tsahkna taas kertoi, että tapaukseen on suhtauduttava rauhallisesti, sillä "Venäjä käyttäytyy provosoivasti". 

Tsahkna myös mainitsi, että Venäjä on jatkanut linjaansa viime vuosien ajan, ja rajalla on tapahtunut myös muita välikohtauksia, kuten ilmatilan loukkauksia.

Päivitys 14.29: Juttua päivitetty ulkoministerin kommenteilla. 

Lue myös:

    Uusimmat