Venäjä määräsi maan merkittävimmän ihmisoikeusjärjestön lakkautettavaksi – syytetään Neuvostoliiton halventamisesta

Venäjän korkein oikeus on määrännyt maan merkittävimmän ihmisoikeusjärjestön Memorialin toiminnan lakkautettavaksi.

Järjestön syytettiin rikkoneen järjestelmällisesti niin kutsuttua ulkomaisten agenttien lakia. Memorialin mukaan oikeudenkäynnille ei ole ollut perusteita ja lakkauttamishanke on poliittinen.

Vuonna 1989 Memorial oli Neuvostoliiton jälkeisen demokratisoitumisen symboli, ja järjestö on muun muassa kertonut diktaattori Josef Stalinin aikaisista puhdistuksista sekä kampanjoinut poliittisten vankien puolesta. Sen perustajiin kuului rauhannobelisti Andrei Saharov.

Syyttäjät syyttivät Memorialia muun muassa Neuvostoliiton ja sen voittojen muiston halventamisesta.

Tuomiosta ei voi valittaa

Tiistain kuulemisessa syyttäjä sanoi, että Memorial "luo väärän kuvan Neuvostoliitosta terroristivaltiona ja halventaa toisen maailmansodan muistoa".

Tuomiota pidettiin kovana jopa Venäjän nykyisessä ilmapiirissä. Tuomiosta ei voi valittaa.

–  Meidän täytyy tuntea historiamme ja ymmärtää hyvin, mitä tapahtuu. Memorial kertoo totuuden eikä missään nimessä halvenna maata, sanoi järjestön tukija Maria Birjukova uutistoimisto AFP:lle.

Tiistain oikeudenkäynti oli yksi kahdesta oikeusjutusta järjestöä vastaan. Nyt tehty päätös koski järjestön keskusorganisaatiota Memorial Internationalia. Toisessa vaaditaan myös Memorialin sisarorganisaation, Memorial Human Rights Centren toiminnan lopettamista.

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat