Venähtikö kisakatsomo? Älä tartu väsyneenä rattiin

Jos väsy painaa, älä hyppää autonrattiin. Väsymys on humalan lisäksi iso riskitekijä liikenteessä.

Väsymys on alkoholin nauttimiseen verrattava riskitekijä liikenteessä. Jos edellisenä iltana meni pitkään pelien, kesärientojen tai jonkun muun syyn takia, kannattaa aamulla miettiä, onko auton rattiin pakko tarttua, muistuttaa Trafi.

– Väsymys vaikuttaa humalatilan tavoin. Kuljettajan vireystila laskee, havainto- ja arviointivirheiden määrä kasvaa ja samalla kasvaa myös liikenneonnettomuuden riski, painottaa Trafin Jussi Pohjonen.

Väsynyt kuljettaja havainnoi liikennettä huonommin, reagoi hitaammin ja ottaa myös helpommin riskejä kuin virkeä. Väsyneen kuljettajan reaktioaika on väistö- ja jarrutustilanteissa pidentynyt. Väsyneenä kuljettaja myös ärsyyntyy tavallista helpommin ja voi reagoinnillaan vaarantaa turvallisuuden.

Vuonna 2010 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta arvio, että joka viidennessä vakavassa liikenneonnettomuudessa on ainakin osatekijänä ollut väsymys.

Vuosian 2004-2005 Poliisi rankaisi väsyneenä ajamisesta lähes 700 kertaa. Tosin 90 prosentissa tapauksissa, onnettomuus oli jo päässyt tapahtumaan.

Erityisen vaarallisia väsymys ja alkoholi ovat yhdessä. Alkoholin käytöstä ennen matkalle lähtöä on pitänyt kulua riittävän pitkään, sillä pienikin määrä alkoholia lisää väsymyksen vaikutusta. Trafi painottaakin, että liikenne ja alkoholi eivät koskaan sovi yhteen.

Pohjosen mukaan perus nyrkkisääntö on, että yksi alkoholiannos tarvitsee palaakseen kaksi tuntia. Mutta tässäkin on eroja sen mukaan onko mies vai nainen ja minkä kokoinen on. 

– Mielummin on äärimmäisen varovainen ja ottaa varman päälle kuin ottaa riskejä, Pohjonen kiteyttää.

Lue myös:

    Uusimmat