Vastaako Lewis Hamilton avunpyyntöön? Brittitähdeltä halutaan riistää yksi F1-mestaruus

Felipe Massa toivoo Lewis Hamiltonin apua pyrkimyksessään nousta maailmanmestariksi.

Brasilialainen Massa yrittää lakitiiminsä avulla saada muutoksia vuoden 2008 Formula ykkösten MM-sarjan lopputuloksiin.

MM-titteli ratkesi kaudella 2008 erityisen täpärästi, kun Lewis Hamilton voitti maailmanmestaruuden yhden vaivaisen pisteen erolla ennen Massaa. Voitosta on noussut esiin epäselviä asioita, joiden turvin titteli olisi mennyt Hamiltonille.

On käynyt ilmi, että Nelson Piquet Jr:n käskettiin kolaroida tahallaan Singaporen GP:ssä. Kun Piquet täräytti autollaan seinään kierroksen 14 kohdalla, oli Massa silloin kilpailun johdossa. Turva-auto tuli radalle, ja Piquen tallikaveri Fernando Alonso nousi kisan voittoon. Massa jäi kisassa lopulta kokonaan ilman pisteitä.

Brasilialaisen mukaan kilpailu olisi pitänyt mitätöidä, koska Piquen kolarikäsky oli lajin päättäjien tiedossa, mutta asia peiteltiin vähin äänin.

Massa ja hänen lakitiiminsä toivoo Hamiltonilta tukea asiassa.

– Hän on tärkeä urheilun lähettiläs ja aina puolustanut rehellisyyttä urheilussa. Hän on myös Brasilian kunniakansalainen, ja brasilialaiset pitävät hänestä, joten toivon, että hän tukee meitä, Massan lakitiimin Bernardo Viana sanoi.

Massa lähti oikeustaistoon sen jälkeen, kun Bernie Ecclestone totesi saksalaismedialle maaliskuussa, että hän oli yhdessä Max Mosleyn kanssa tiennyt Piquet’n kolaroineen tahallisesti.

Mosley ja toinen tärkeä hahmo Charlie Whiting kuolivat vuonna 2019, mutta Massan lakimiesten mukaan heillä on avainhahmojen puuttumisesta huolimatta vahva näyttö puolellaan.

FIA:lla ja Formula 1:llä on lokakuun puoliväliin asti aikaa vastata heille lähetettyyn kirjeeseen.

– Pallo on heidän kenttäpuoliskollaan, ja odotamme heidän vastaustaan, Viana toteaa.

Massa on ilmoittanut, että aikoo taistella asiassa loppuun asti.

Lue myös:

    Uusimmat