Vasemmisto arvostelee Suomen Venäjän-politiikkaa

Kokoomuksen puheenjohtajasta, valtiovarainministeri Jyrki Kataisesta ei juuri hyvää sanaa kuultu, kun vasemmistoliitto aloitti syyskauden kesäkokouksensa Turussa. Katainen oli lähes jokaisen puhujan hampaissa muodossa tai toisessa.

Tulituksen aloitti puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen. Hänen mielestään kokoomuksen kädenjälki näkyy kaikessa: veropolitiikassa, leikkauksissa ja budjetin ideologiassa. Hänen mielestään tulevat veronkevennykset suosivat kaikista suurituloisinta kansanosaa todella räikeästi.

Korhosen näkemyksen mukaan muu hallitus ei halua tai pysty torjumaan kokoomuksen verouhoa. Hän heitti, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on täysin alistunut Kataisen vietäväksi budjetin verolinjauksissa.

Korhonen kiinnitti huomiota ennen muuta palvelujen saatavuuteen. Hänen mielestään kuntasektori on joutumassa yhä vaikeampaan asemaan: tänä vuonna noin 190 kuntaa nostaa veroprosenttia.

- Nyt valtiolla on yhtäkkiä varaa luopua 800 miljoonan euron verotuloista, vaikka terveydenhoitomaksuja on kuitenkin nostettava, hän päivitteli.

- Kyyti on kylmää ja porvarihallituksen sydän jäässä kuntalaisten tarpeita kohtaan, hän puhisi.

Korhonen ilmoitti kaipaavansa Suomeen verotuksen arvokeskustelua. Hän vaati, että oppositio on otettava parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisesti mukaan valmistelemaan lähivuosien suurta veropoliittista linjaa.

Korhonen sai tukea edustajatovereiltaan. Myös puolueen varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki päätteli, että kokoomus hallitsee täysin hallituksen politiikkaa. Hän varoitti, että se, mitä Katainen puhuu, tarkoittaa päinvastaista.

Merja Kyllönen kertoi mummojen lähettävän terveisiä "täystuho-Kataiselle". Esko-Juhani Tennilä taas päivitteli "tasaista" veroalennusta. Hän laskeskeli, että jos ministeritason ihminen voittaa 200 euroa, niin siivoojalla vastaava etu on 20 euroa.

Suhteet Venäjään rempallaan?

Europarlamentaarikko Esko Seppänen arvosteli kovin sanoin Suomen harjoittamaa Venäjän-politiikkaa. Hänen mielestään suhteet Venäjään eivät ei ole olleet näin huonoja kertaakaan 50 vuoteen. Hän arveli jopa, että suomalaiset ministerit ovat provosoineet Venäjää.

Puolueen johto oli selvästi varovaisempi sanoissaan. Korhonen myönsi, että parannettavaa suhteissa varmasti on. Hänen mielestään hallituksen toiminta on melko saamatonta ja viittasi varsinkin puutulleihin ja rekkajonoihin.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie oli varovaisin sanankääntein samaa mieltä kuin ne, jotka sanovat Venäjän ylireagoineen Georgiassa.

Jaakko Laakso mainitsi kokoustauolla olevansa samaa mieltä entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok.) kanssa siitä, että Suomella ei ole 10 vuoteen ollut Venäjän-politiikkaa. Puheenvuorossaan hän syytti Georgian presidenttiä Mihail Shaakashviliä Yhdysvaltojen sotapolitiikan tukijaksi.

Vasemmisto hämmästelee kauppojen aukiolokeskustelua

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie hämmästelee valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) puheita kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta. Hän luonnehtiikin puheita kesän hupiuutiseksi, Ruokolahden leijonaksi.

Lapintie sanoi, että hän ei voi mitenkään ymmärtää, miten kauppojen aukioloaikoja lisäämällä voitaisiin hillitä ruuan hinnan nousua.

- Asiakkaiden määrä tai käytettävissä olevat rahat eivät lisäänny, vaikka kaupat olisivat auki 24 tuntia vuorokaudessa. Aukiolon lisäkulut siirtyvät väistämättä asiakkaiden maksettaviksi tuotteiden hinnoissa, hän päätteli.

Lapintie muistutti, että ilta- ja pyhäaukiolo vaatisi lisäpanostusta esimerkiksi joukkoliikenteeseen, jotta työntekijät pääsevät töihin. Hän arveli, että päivähoidon järjestäminen menisi varmasti uusiksi monessa kunnassa.

Lapintie vaati, että aukioloa on arvioitava niin kuluttajan kuin työntekijänkin tarpeista. Hän kehottikin hallitusta odottamaan työntekijä- ja työnantajapuolen yhteistä kantaa ennen lainmuutosta. Kyse on hänen mielestään viime kädessä kaupan työntekijöiden työsuojelusta.

Koska kyseessä oli kesäkokous, ohjelmassa on myös muuta kuin tiukkaa asiaa. Kokoustauolla kansanedustajat mittailevat meritaitojaan ja ryhmätyökykyjään. Illalla pannaan jalalla koreasti Aurajoen rannalla pidettävässä "Tanssi ja puhu politiikon kanssa" -tapahtumassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat