Borlängessä Taalainmaalla juostuissa maastojuoksun PM-kilpailuissa nähtiin kaikkien aikojen suomalaismenestys. Suomi voitti kaikkiaan viisi kultamitalia, ja muiden Pohjoismaiden yhteissaaliiksi jäi vain kolme mestaruutta.
Suomalaisten voittamien kultamitalien joukossa olivat kisojen kaksi arvostetuinta mitalia, sillä maajoukkueeseen palannut Samuli Vasala voitti miesten henkilökohtaisen mestaruuden ja nuori Ulla Tuimala naisten henkilökohtaisen mestaruuden.
Vasta 16-vuotias Suomen Tuomas Jokinen yllätti voittamalla Pohjoismaiden mestaruuden junioreiden sarjassa. Kilpailun muut osallistujat olivat häntä keskimäärin kolme vuotta vanhempia. Liedon Parmaa edustava Jokinen oli kilpailun nuorin osanottaja. Jokinen kukisti loppukirissä tanskalaisen Mohammed Bashirin, joka sijoittui viime kesänä Tampereella 19-vuotiaiden 10000 metrin EM-finaalissa toiseksi. Bashir ja Jokinen erkanivat muista kilpailijoista jo alkumatkasta. Loppuratkaisu jäi aivan viime metreille.
- Rata oli melko raskas, ja erittäin kovaa lähdettiin jo alussa. Juoksu tuntui hyvältä, sillä koko matkan ajan tuntui tasaisen pahalta, Jokinen kuvaili kilpailua pari minuuttia maaliintulon jälkeen.
Isäntämaa Ruotsi lähti miesten 9,6 kilometrin kilpailuun suurin toivein. Ruotsia edustivat tuore Lidingöloppetin voittaja Mustafa Mohamed, tämän vuoden Ruotsi-ottelun kaksoisvoittaja Erik Sjöqvist sekä viime vuoden PM-kilpailuiden kakkonen ja kolmonen Claes Nyberg ja Henrik Skoog. Ruotsalaiset tekivät töitä kärjessä. Keväisestä jalkaleikkauksestaan toipunut Samuli Vasala seurasi tilannetta pääjoukossa kahden kierroksen ajan. Kolmannella ja neljännellä kierroksella Vasala lisäsi vauhtia roimasti ja muiden oli yksinkertaisesti vain hellitettävä ja jäätävä kyydistä.
-Rata oli raskas, mutta juoksu tuntui kevyeltä. Kumpuileva maasto sopii minulle ja oli todella hyvät fiilikset päästä taas juoksemaan maajoukkueasussa, kertoi Vasala.
-Kesäkausi jäi väliin ja koko syksyn tähtäsin näihin kisoihin. Tästä eteenpäin kaikkien vaikeuksien jälkeen ura jatkuu taas pienin askelin.
Tuimala karkasi voittoon
Ulla Tuimalasta tuli Annemari Sandellin ohella ainoa suomalaisnainen, joka on kyennyt voittamaan kultaa vuodesta 1997 alkaen järjestetyissä PM-kilpailuissa. Pääjoukko taivalsi yhdessä kaksi ensimmäistä 1,6 kilometrin mittaista kierrosta. Viimeisellä kierroksella Tuimala nykäisi hetkessä muista eroon ja saapui maaliin suvereenina mestarina kahdeksan sekuntia ennen viime vuoden voittajaa tanskalaista Dorte Vibjergiä.
-Kaikki tuntui kevyeltä. Koko matkan aikana ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Viimeisellä kierroksella sellaisessa hyvässä nousussa ajattelin, että nyt tämä ratkaistaan tähän.
21-vuotias Ulla Tuimala ja hänen kaksoissisarensa Anni ovat useita vuosia kuuluneet Euroopan lahjakkaimpiin kestävyysjuoksijoihin useilla eri matkoilla. Anni ei pitkällisen selkävaivan vuoksi kuulunut tällä kertaa Suomen joukkueeseen. Suomalaismenestys oli myös juniorisarjoissa erinomainen.
Naisjunioreiden 4,8 kilometrillä Jonna Välimaa otti hopeaa. Suomi voitti lisäksi joukkuekilpailun sekä mies- että naisjunioreissa.
Borlänge:
Miehet 9,6 km: 1) Samuli Vasala Suomi 28.45,
2) Mustafa Mohamed Ruotsi 29.03,
3) Claes Nyberg Ruotsi 29.04,
4) Erik Sjöqvist Ruotsi 29.06,
5) Simo Wannas Suomi 29.32,
6) Kristian Algers Ruotsi 29.33
...
13) Juha Hellsten Suomi 30.42,
14) Mårten Boström Suomi 30.45,
14) Jari Matinlauti Suomi 31.11.
Miesten joukkuekilpailu:
1) Ruotsi, 2) Suomi (Vasala, Wannas, Hellsten, Boström),
3) Norja,
4) Tanska.
Naiset 4,8 km:
1) Ulla Tuimala Suomi 16.31,
2) Dorte Vibjerg Tanska 16.39,
3) Runa Bolstad Norja 16.40,
4) Jenny Johannesson Ruotsi 16.46,
5) Hanna Karlsson Ruotsi 16.48,
6) Karolina Arewång Höjsgaard Ruotsi 16.50
...
9) Maria Söderström Suomi 17.04,
10) Anette Björkgård Suomi 17.11.
Naisten joukkuekilpailu:
1) Ruotsi,
2) Suomi (Tuimala, Söderström, Björkgård),
3) Tanska.
Miehet 19-vuotta, 6,4 km:
1) Tuomas Jokinen Suomi 20.23,
2) Mohammed Bashir Tanska 20.24,
3) Martin Johansson Ruotsi 20.33,
4) Juha Puttonen Suomi 20.33,
5) Morten Munkholm Tanska 20.34,
6) Joonas Harjamäki Suomi 20.37
...
10) Henri Manninen Suomi 21.02.
Joukkuekilpailu:
1) Suomi (Jokinen, Puttonen, Harjamäki),
2) Tanska,
3) Ruotsi,
4) Norja.
Naiset 19-vuotta, 4,8 km:
1) Anna Holm Jörgensen Tanska 17.20,
2) Jonna Välimaa Suomi 17.33,
3) Kari Anne Myhre Norja 17.44,
4) Ingrid Vikman Ruotsi 17.50,
5) Laura Skyttä Suomi 17.52,
6) Pia Marie Eikås Norja 18.03
...9) Saara Skyttä Suomi 18.27,
12) Laura Salminen Suomi 19.05.
(MTV3-STT)