Varapuhemies Ravi rauhoittelee vaatekohua

Eduskunnan puhemiehet Pekka Ravi (vas.), Eero Heinäluoma js Anssi Joutsenlahti eduskunnassa 23. kesäkuuta 2011.
Eduskunnan puhemiehet Pekka Ravi (vas.), Eero Heinäluoma js Anssi Joutsenlahti eduskunnassa 23. kesäkuuta 2011.
Julkaistu 18.12.2012 14:54(Päivitetty 19.06.2013 09:26)
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Eduskunnan varapuhemies Pekka Ravi (kok.) perustelee MTV3:n Uutisille eduskunnan vaatesuosituksia, jotka ovat herättäneet eduskunnassa närää.

MTV3:n Uutiset kertoi, että puhemiesneuvosto on kieltänyt kansanedustajilta mm. vaaleiden farkkujen käytön istuntosalissa.

– Kyse on laajemmasta kansanedustajien ohjeistuksesta, joka koskee salikäyttäytymistä, pukeutumista sekä tietoteknisten laitteiden käyttöä. Halusimme tehdä täsmennyksiä ohjeisiin, jotka kansanedustajille annettiin tämän vaalikauden alussa.

Ravi muistuttaa, että siisti pukeutuminen on osa parlamentaarista, arvokasta käyttäytymistä. Puhemiesneuvoston mielestä salivaatetuksessa on ollut sen verran ongelmia, että asiasta oli syytä muistuttaa.

– Asiasta on tullut palautetta myös kansalaisilta.

Vaatesuositukset ja iPadin käyttöohjeet ovat nostattaneet myös vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa.

Vaatekohu Arkadianmäellä: Eduskunta kielsi vaaleat farkut

MTV3:n lukijat näreissään vaatekohusta

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa