Vaatekohu Arkadianmäellä: Eduskunta kielsi vaaleat farkut

Kansanedustajat ihmettelevät uusia vaatesuosituksiaLehtikuva
Julkaistu 18.12.2012 11:25(Päivitetty 19.06.2013 09:26)
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Eduskunnan puhemiesneuvosto on viime viikolla kieltänyt vaaleiden farkkujen käytön istuntosalissa.

Samaan aikaan kun eduskunta käsittelee ensi vuoden budjettia, kansanedustajat hämmästelevat puhemiesneuvoston viimeviikkoista puuttumista kansanedustajien pukeutumiseen. Aloite pukukoodiin on tullut MTV3:n Uutisten tietojen mukaan eduskunnan puhemieheltä Eero Heinäluomalta (sd.), joka on asiassa ollut edustajalähteiden mukaan "peräänantamaton".

Kokouksessa oli halua kieltää myös edustajien t-paidat. Tätä pidettiin erityisesti outona, koska monet naiskansanedustajat käyttävät t-paitoja siistien jakkujen alla.

Puhemiesneuvostossa käytiin keskustelu, että Suomen eduskunnan ei haluta seuraavan Ruotsin esimerkkiä, jonka pukeutuminen on liian värikästä ja vapaata.

Uusista vaatesuosituksista on kiistelty myös eduskuntaryhmissä.

- Aion testata kieltoa käytämällä valkoisia farkkuja ensi keväänä, uhoaa SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta.

Eduskunnan puhemiesneuvosto pohti pitkään myös kansanedustajien iPadin käyttöä istuntosalissa. Kansanedustajat eivät saa pitää tablettia liian pystyasennossa, vaan vain lappeellaan tai lievästi koholla. Kansanedustajien mukaan tätä perusteltiin istuntosalin arvovallalla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa