Vappu Pimiä: Vahvat naiset jännittävät

Kati Koivisto ja Joonas Hytönen (Kuva: MTV Oy)Copyright 2008 MTV3
Julkaistu 07.03.2008 13:26(Päivitetty 07.03.2008 16:32)

Tämän viikon sunnuntaina se viimein alkaa: Maikkarin Tanssii tähtien kanssa, uusien parien voimin. Viihdeuutiset tapasi harjoitusten lomassa jännittyneet Joonas Hytösen ja Kati Koiviston, sekä Vappu Pimiän ja Jani Rasimuksen.

Sunnuntaina starttaavan Tanssii tähtien kanssa -kilpailun parit eivät peittele innostustaan ennen koitoksen alkua. Samalla Viihdeuutisten tapaamat Vappu Pimiä ja Jani Rasimus silti myöntävät, että jännitys on kasvanut mitä lähemmäksi kisan alkua ollaan menty.

- Tänä vuonna on mukana erityisen vahvoja naisia, kyllä se jännittää, kertoo Pimiä.

- Olen iloinen siitä, että sain nimenomaan Vapun parikseni. Tuolla energisyydellä ja positiivisella asenteella olemme päässeet treeneissä pitkälle, toteaa puolestaan Vappua harjoituksissa luotsannut Jani Rasimus.

Treenit ovat sujuneet kaksikon mukaan "99 prosenttisesti hyvässä hengessä", erimielisyydetkin ovat olleet kovin kevyttä sorttia.

- Jos esimerkiksi toinen meistä sanoo ottaneensa oikealla tavalla kanta-askeleen ja toinen taas väittää muuta, niin erimielisyyshän siitä saadaan aikaiseksi. Olemme molemmat tällaisia jääräpäitä, pari nauraa.

Saako vanha balettitanssija baarijäykkyyden pois?

Kati Koivisto ja Joonas Hytönen (Kuva: MTV Oy)Kati Koivisto ja Joonas Hytönen (Kuva: MTV Oy)

Yhtenä ennakkosuosikeista kilpailuun lähtee juontajatähti Joonas Hytönen yhdessä parinsa Kati Koiviston kanssa. Ystävykset kehuvat kilvan toisiaan, mutta myöntävät jännityksen laittaneen pasmat sekaisin aina toisinaan.

- Eilen kun teimme pilottia, niin jätkä oli varmaan koko minuutin hengittämättä, Koivisto naurahtaa.

- Tuntuu kieltämältä isolta aseleelta esittää edes pari tahtia niin, että siinä olisi yleisöä katsomassa, Hytönen hymähtää, joka on kuitenkin vanha balettitanssija.

- Haluan alleviivata tuota sanaa "vanha", hän nauraa.

- Moni varmasti luulee, että muinainen balettiharrastukseni antaa apua tässä kilpailussa. Siitä on kuitenkin jo niin paljon aikaa, että olen ehtinyt jo jäykistyä viidentoista vuoden ajan baareissa.

Katso Joonaksen ja Katin haastattelu

Katso Vapun ja Janin haastattelu

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa