Kaupan jättihankkeita jarruttava asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) arvioi, että kauppojen sijaintia säädellään jatkossa entistä tiukemmin. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelema Vapaavuori ei usko, että ministerin vaihtuminen muuttaisi tilannetta.
- Tottakai ministerin persoonalla on jotain vaikutusta. Haluan kuitenkin korostaa, että olen puolustanut vain olemassaolevaa lainsäädäntöä. Uskon, että jatkossa linja tiukentuu entisestään ihan riippumatta siitä, kuka täällä ministeriössä istuu.
Ideapark-hankkeidensa kanssa takkuava liikemies Toivo Sukari sen sijaan uskoo, että ministerin vaihtuminen voisi vauhdittaa kaavamuutoksia. Sukari syyttää kovin sanoin Vapaavuorta oman show'n pyörittämisestä.
- En usko, että tämä edustaa hallituksen tai eduskunnan linjaa. Kyllä tämä on yhden ministerin henkilökohtainen show. Tämä on vähän niin kuin Sukarin ja Vapaavuoren välinen kädenvääntö, Sukari kuvailee.
Vapaavuori kuittaa puheet "hölynpölyksi".
- Kaikkiin kaupan hankkeisiin suhtaudutaan samalla tavalla lainsäädännön mukaisesti ihan riippumatta siitä, keitä niiden takana on.
Viimeksi eilen ympäristöministeriö tyrmäsi Porvoon haaveet kaavoittaa Kuninkaanportin alueelle tilaa kahdelle hypermarketille. Ministeriö perusteli ratkaisua muun muassa sillä, että asiointi niissä perustuisi henkilöauton käyttöön ja lisäisi liikenteen päästöjä.
Sukari: Ideapark ansaitsisi ympäristöpalkinnon
Vapaavuoren mukaan kaupan sijainnin tarkempaan säätelyyn tulee paineita ilmastonmuutoksesta, väestön ikääntymisestä ja kansan "eurooppalaistumisesta"


